Smurffit täyttää 50 vuotta torstaina 23.10.
- Julkaistu 20.10.2008
- Tagit: anna abreu, cheek, smurffit, teräsbetoni
- Luettu 2389 kertaa
Syntymäpäivät 23.10.2008
Vuosi 2008 on Smurffien juhlavuosi. Sinivalkoiset hahmot täyttävät 50 vuotta 23.10. ja tämän kunniaksi Smurffi-organisaatio on järjestänyt pitkin vuotta Smurffi-päiviä eri puolilla Eurooppaa. Suomessa Smurffi-päivää vietettiin 29.8., jolloin Helsingin keskustaan levitettiin 5000 minikokoista Smurffia. Kyseisiä Smurffeja sai värittää ja koristella mielensä mukaan ja ottaa osaa Smurffi-kilpailuun, jossa parhaiten koristellut Smurffit palkittiin. Tämän lisäksi jokaiseen Smurffi-päivää viettäneeseen maahan jaettiin jätti Smurffi, jonka koristelusta on vastannut joku tunnettu henkilö. Jokaisen maan jätti Smurffi kuljetetaan näytille Belgiaan 23.10., jossa 50-vuotisen Smurffin pääjuhlia vietetään. Suomen jättikokoisen Smurffin koristelusta vastasi jääkiekkoilija Tuomo Ruutu.
Smurffi-päivien tempauksen tuotosta menee osa Unicefille teemalla: Smurffaa kaikki lapset kouluun yhdessä Unicefin ja meidän kanssa. Smurffien juhlavuoden kunniaksi EMI julkaisee uuden Smurffilevyn ja Otava Smurffi-kirjan sekä -sarjakuvan. Lisäksi Juniori-kanava näyttää Smurffi-sarjoja.
“Tanssii Smurffien kanssa! Vol. 16” -albumi julkaistaan keskiviikkona 26.11.
Smurffit julkaisee 12 kappaletta käsittävän “Tanssii Smurffien kanssa! Vol 16.” -kokoelma-albumin keskiviikkona 26.11. Levyllä kuullaan jälleen kuluneen vuoden suosituimpia kappaleita smurffattuina versioina. Mukana levyllä ovat mm. biisit “Missä Välkky katsastaa” (“Missä miehet ratsastaa”, Teräsbetoni), “Mun koti ei oo läävä” (“Mun koti ei oo täällä”, Chisu), “Päsmärismurffi” (“Ivory Tower”, Anna Abreu) ja “Liemessä” (“Liekeissä”, Cheek). Smurffilevyt ovat olleet myyntimenestyksiä Suomessa. Maassamme niitä on myyty yhteensä 815 000 kappaletta. Kuuntele “Liemessä”-kappale täältä.