Tagipilvi: soma

Somalta uusi albumi.

Soman albumin "Mä en usko Jeesukseen" etukannessa näkyy maalaus parrakkaasta pitkähiuksisesta hiipparista, joka pitää käsiään edessä ja nostaa toisen käden sormia. Kuvan oikeassa yläkulmassa valkoisella värillä lukee suurella fonttikoolla Soma ja sen alla Julkaistiin 25.12.2009

Soma juhlistaa 10-vuotista uraansa neljännen albumin muodossa. “Mä en usko Jeesukseen” syntyi 25.12., jouluaamuna. Vuosien varrella tutuiksi tulleet tyylilajiseikkailut ovat johtaneet tällä kertaa niin juurevamman rockmusiikin, kuin suoraviivaisen, tarinakeskeisemmän tekstikirjoittamisen äärelle. Valtaosa albumin lyriikoista syntyikin vasta laulukopissa, nauhan jo pyöriessä. Osansa tilityksestä saavat ainakin tekopyhät, pikkurikolliset, selän takana juoruilijat ja kännipuheluiden soittajat.

Soma pelastaa syysillat — Heikki ajaa pojat aamuksi kotiin.

Soma-yhtyeen viisi nauravaista mieshenkilöä ovat rivissä koristeellista seinätapettia vasten. Kuvassa neljä jannu seisovat rivissä ja keskimmäisenä mies, joka istuu tuolissa. Kuva: Aki Roukala

Kolmannen albuminsa huhtikuussa julkaissut helsinkiläisyhtye Soma (www.somansivut.com) lähtee syyskiertueelle lokakuun alussa. Aikaisemmin tänä vuonna Soma oli mukana Olavi Uusivirran kiertueella.

Soman uusi albumi “Rakkaus on jättänyt Maan” esittelee yhtyeen avoimempana ja maanläheisempänä kuin edeltäjänsä, perimmäinen syy musiikin tekemiseen on kuitenkin pysynyt samana. Harva rockbändi pystyy musiikillaan koskettamaan. Meidän vahvuutemme on aina ollut siinä, laulaja-kitaristi Vesa Aleksi tiivistää.

Käyttöehdot