Tagipilvi: telepherique

Telepherique: "Zivilisatose".

Lähes vitivalkoista taustaa vasten jonkinlainen suuri symmetrisesti muotoiltu häkki tai tunneli, joka on tummanvioletilla värillä kuvioitu. Kuvassa ei ole kirjoituksia eikä tunnistettavia logoja. Julkaistaan 9.6.2009

20 vuoden ajan toiminut Telepherique tulee juhlistamaan uransa toisen vuosikymmenen saavuttamista tällä albumilla, nimeltään “Zivilisatose”, jota bändi luonnehtii uransa kulminaatiopisteeksi. Levy on yhtyeen suitsutusten mukaan varsin uniikki teos, jossa hypnoottiset ja salaperäiset äänimaailmat sekoittuvat ääniin ja rytmeihin. Telepheriquen viimeiseksi kaavailtu studioalbumi tullaan julkaisemaan 4-paneeliseen digipakiin prässättynä ja sen painosmäärä tullaan rajoittamaan vain 500 kappaleeseen. “Zivilisatose”-levyn kansigrafiikka on TJ Norriksen käsialaa. Teos julkaistaan levy-yhtiö Diophantinen kautta huomenna 9, kesäkuuta. Bändin tuotantoa voi käydä kuuntelemassa saksalaissakin virallisilla MySpace-sivuilla.

Käyttöehdot