Tagipilvi: the hellacopters

The Hellacopters Suomeen.

Harmaasävyinen ryhmäkuva The Hellacopters -bändin miehistöstä. Kuvasssa koristeellista tapettiseinää vasten istuu rivissä viisi pitkähiuksista rokkaria, joista osalla mustaa vaatetta yllään, osalla valkoisia koristeraitoja paidoissaan. Lattia on harmaa. Kuva: Ola Bergman

Tukholmalainen punk-vivahteista rockia soittava The Hellacopters (www.hellacopters.com) käy konsertoimassa täällä Suomessa lokakuun 9., 10. ja 11. päivä osana The Tour Before The Fall -nimistä kiertuetta. Nimensä mukaisesti kyseessä on The Hellacoptersin jäähyväiskiertue. Bändi tiedottaa aikovansa lähteä hiljaiseloa viettämään, mutta tulee tekemään sitä ennen spektaakkelimaisia live-esiintymisiä tarkoin valituissa täsmäkohteissa Guitar Hero World Tourin tukemana. Suomessa koettavat rock-elämykset maksavat 30 euroa. Tapahtumapaikoiksi on valittu Tampere, Turku ja Helsinki. Jäähyväissuunnitelmista orkesteri uutisoi ensimmäistä kertaa kuluvan vuoden alkupuolella, jolloin yhtye listasi liudan konsertteja Euroopan alueella ja niputti ne “The Farewell Tour” -kiertueen alle.

The Hellacopters: "Me olemme hajoamassa!"

Viisipäisen The Hellacopters -yhtyeen miehet seisovat pitkässä käytävässä, jonka katto on lasia ja toinen seinä betonia, toinen lasia. Etummaisena, keskimmäisenä mustiin pukeutunut heppu, jolla päässään musta lierilakki. Perustettu vuonna 1994

Ruotsalainen rock-yhtye The Hellacopters (www.hellacopters.com) uutisoi nettisivuillaan julkaisemassaan lausunnossa, että nyt lähes kolmentoista vuoden pituisen uran jälkeen The Hellacoptersin olemassaolo on lähestymässä loppuaan. Yhtye kertoo, että päätös bändin hajottamisesta on ollut vaikea ja sen takana muhivista syistä kertominen on liian henkilökohtaista kerrottavaksi Internetissä. Ryhmä kertoo, että rock’n‘rollin soittaminen ei ole aina kovin helppoa, mutta fanien ansiosta vuosien pituinen kokemus on ollut mahtava reissu. Bändi ei koskaan unohda faniensa tukea.

Käyttöehdot