The Hellacopters: "Me olemme hajoamassa!"
- Julkaistu 14.10.2007
- Tagit: the hellacopters
- Luettu 1772 kertaa
Perustettu vuonna 1994
Ruotsalainen rock-yhtye The Hellacopters (www.hellacopters.com) uutisoi nettisivuillaan julkaisemassaan lausunnossa, että nyt lähes kolmentoista vuoden pituisen uran jälkeen The Hellacoptersin olemassaolo on lähestymässä loppuaan. Yhtye kertoo, että päätös bändin hajottamisesta on ollut vaikea ja sen takana muhivista syistä kertominen on liian henkilökohtaista kerrottavaksi Internetissä. Ryhmä kertoo, että rock’n‘rollin soittaminen ei ole aina kovin helppoa, mutta fanien ansiosta vuosien pituinen kokemus on ollut mahtava reissu. Bändi ei koskaan unohda faniensa tukea.
The Hellacoptersin joukot kertovat juuri miksanneensa uransa viimeisen albumin. Se on järjestyksessä seitsemäs. Kiekko tullaan julkaisemaan aikaisin ensi vuoden puolella ainakin alustavien suunnitelmien mukaan. Bändi kertoaa haluavansa antaa studioalbumin muodossa viimeisen tervehdyksensä tukijoilleen, ystävilleen ja faneilleen ennen pyyhkeen heittämistä kehään. He aikovat tehdä vielä Euroopan- ja Skandinavian-kiertueen jossain vaiheessa vuoden 2008 kevättä.
Yhtyeen tuoreimman albumin tuottajana toimi jälleen kerran Chips Kiesby. Levyn miksasi Henryk Lipp.
Bändiltä ulostui elokuun 10. päivä Bootleg Booze Recordsin kautta vinyyliversio uudesta “The Same Lame Story” -nimisestä singlestää. Vinyylin B-puolena kuullaan cover-versio Electric Frankensteinin biisistä “It’s All Moving Faster”. Kiekko on rajoitettu vain 1000 kappaleeseen ja se on saatavilla punaisena vinyylinä varustettuna mustalla “splatterilla”. Kiekosta julkaistiin myös äärimmäisen rajoitettu (vain 200 kappaleen) erikoispainos, jossa tulee pahvikuoret ja bänditarra — tämä painos on saatavilla vain Bootleg Boozen vinyyliklubin jäsenille.
TH:n tuorein albumi, nimeltään “Rock & Roll Is Dead”, ilmestyi vuonna 2005. Se rantautui myös Yhdysvaltoihin, tosin vasta viime vuoden helmikuussa Liquor and Poker Musicin saattamana.
“Rock & Roll Is Dead” -albumin kappaleet:
- Before the Fall
- Everything’s on TV
- Monkeyboy
- No Angel to Lay Me Away
- Bring It On Home
- Leave It Alone
- Murder On My Mind
- I’m in the Band
- Put Out the Fire
- I Might Come See You Tonight
- Nothing Terribly New
- Make It Tonight # Time Got No Time to Wait for Me
Yhtye nimitettiin viime vuoden puolella ruotsalaisessa Grammis-kilpailussa parhaaksi rokkiryhmäksi.
The Hellacopters on:
- Nicke Andersson (laulu ja kitara)
- Robert Dahlqvist (kitara)
- Robert Eriksson (rummut)
- Kenny Håkansson (basso)
- Boba Fett (kitara ja koskettimet)
Yhtyeen ensimmäisen bändiharjoituksen huhutaan tapahtuneen 4. marraskuuta vuonna 1994. Bändi perustettiin death metallia soittavan Entombed-bändin rumpali Nicke Anderssonin toimesta sivuprojektina. Orkesterin ensimmäinen single, “Killing Alan”, ilmestyi vuoden 1995 tammikuussa ryhmän oman Psychout-levymerkin kautta.