Tagipilvi: the pussycat dolls

The Pussycat Dolls: "Doll Domination".

The Pussycat Dolls -yhtyeen "Doll Domination" –nimisen studioalbumin kansikuva, jossa valokuva prätkien selässä istuvasta tyttölaumasta, johon kuuluu yhteensä viisi pitkähiuksista sutturaa. Albumi ilmestyi keskiviikkona

Yhdysvaltalaisen tyttöyhtye The Pussycat Dollsin (www.pcdmusic.com) uusin albumi on 23. päivä kuluvaa kuukautta ilmestynyt “Doll Domination”. Yhtye lohkaisi siltä irti esikoissinglen kappaleesta “When I Grow Up”. Single kipusi musiikkiryhmän kotimaassa USA:ssa Billboard-musiikkilistan sijalle 9/100. Single on menestynyt varsin hyvin myös Australiassa, jossa se vietti levylistan hopeasijalla laatuaikaa, ja Iso-Britanniassa sekä Kanadassa, joissa single sijoittui korkeimmillaan 3. sijalle.

Tyttöbändi uutisoi 31. heinäkuuta kuluvana vuonna aikovansa lähteä maailmankiertueelle uuden pitkäsoittonsa ilmestymisen johdosta. Kiertue käynnistyy vuoden 2009 alussa ja se sisältää keikkailua niin Yhdysvalloissa, Aasiassa, Australiassa kuin Euroopassakin. Kiertueen keikkapäivämäärät bändi aikoo julkaista lähitulevaisuudessa.

Käyttöehdot