The Pussycat Dolls: "Doll Domination".
- Julkaistu 25.09.2008
- Tagit: the pussycat dolls
- Luettu 1419 kertaa
Albumi ilmestyi keskiviikkona
Yhdysvaltalaisen tyttöyhtye The Pussycat Dollsin (www.pcdmusic.com) uusin albumi on 23. päivä kuluvaa kuukautta ilmestynyt “Doll Domination”. Yhtye lohkaisi siltä irti esikoissinglen kappaleesta “When I Grow Up”. Single kipusi musiikkiryhmän kotimaassa USA:ssa Billboard-musiikkilistan sijalle 9/100. Single on menestynyt varsin hyvin myös Australiassa, jossa se vietti levylistan hopeasijalla laatuaikaa, ja Iso-Britanniassa sekä Kanadassa, joissa single sijoittui korkeimmillaan 3. sijalle.
Tyttöbändi uutisoi 31. heinäkuuta kuluvana vuonna aikovansa lähteä maailmankiertueelle uuden pitkäsoittonsa ilmestymisen johdosta. Kiertue käynnistyy vuoden 2009 alussa ja se sisältää keikkailua niin Yhdysvalloissa, Aasiassa, Australiassa kuin Euroopassakin. Kiertueen keikkapäivämäärät bändi aikoo julkaista lähitulevaisuudessa.
Kalifornialaisyhtyeen uuden “Doll Domination” -albumin standardiversio sisältää noin 63 minuuttia musiikkimateriaalia, kun taas albumista julkaistu yltäkylläinen deluxe-painos käsittää noin 86 minuuttia musiikki-ilakointia.
“Doll Domination” -CD #1:n kappaleet:
- When I Grow Up
- Bottle Pop (featuring Snoop Dogg)
- Whatcha Think About That (featuring Missy Elliot)
- I Hate This Part
- Takin’ Over the World
- Out of This Club (featuring R. Kelly and Polow da Don)
- Who’s Gonna Love You
- Happily Never After
- Magic
- Halo
- In Person
- Elevator
- Hush Hush
- Love the Way You Love Me
- Whatchamacallit
- I’m Done
- Lights, Camera, Action (featuring New Kids on the Block) *
- Perhaps, Perhaps, Perhaps *
- Baby Love (J.R. Rotem Remix) *
Tähdellä (*) merkityt kappaleet ovat “Doll Domination” -albumin bonuskappaleita.
“Doll Domination” -bonus-CD:n kappaleet:
- If I Was A Man
- Space
- Don’t Wanna Fall in Love
- Played
- Until U Love U
The Pussycats Dolls on:
- Nicole Scherzinger
- Ashley Roberts
- Jessica Sutta
- Melody Thornton
- Kimberly Wyatt