Tagipilvi: the rasmus

The Rasmus: "Best Of 2001–2009".

The Rasmuksen albumin "Best of 2001–2009" etukannessa miehen kasvot, jotka mustat ja miehen hiusten seassa on linnunsulkia. Kuvan keskellä yhtyeen nimi kellertävällä värillä ja sen seassa valkoisella värillä lukee kokoelman nimi. Julkaistaan 25.11.2009

Pitkäikäinen The Rasmus tulee julkaisemaan Playground Musicin kautta keskiviikkona 25. marraskuuta kokoelma-albumin “Best Of 2001–2009”, joka nimensä mukaisesti sisältää The Rasmuksen parhaimmaksi katsomaa musiikkimateriaalia viimeisten vuosien varrelta. Kokoelmalevystä aiotaan prässätä esille erikoisversio, jonka kappalemäärä on sen standardiversiota rajoitetumpi, ja joka on kuorittu kovakantisen kirjan sisälle. Parhaimpien The Rasmuksen kappaleiden lisäksi äänite sisältää valokuvia, joista useat ovat yhtyeen jäsenten itse räpsimiä potretteja viimeisen vuosikymmenen ajalta. Lisäksi hittibiisien ohessa kokoelma-albumilla kuullaan aikaisemmin julkaisematon versio biisistä “October & April”, jossa The Rasmuksen laulaja Lauri Ylönen suorittaa dueton Nightwishin uuden keulahahmon ja vokalistin, Anette “Olzon” Blyckertin kanssa.

"Kids Top 20 Vol. 6" ilmestyy tänään.

Lastenmusiikkia sisältävän "Kids Top 20 Vol. 6" -kokoelman kansikuvassa kollaasi valokuvia lukuisista miehistä ja nuorista naisista. Kuvan tausta keltainen ja oranssi. Sen keskellä aurinkoinen symboli, johon kirjoitettu julkaisun nimi. Kuvat ympäröivät au Julkaistaan 3.12.2008

Tänään keskiviikkona 3.12. julkaistava lastenmusiikkia sisältävä kokoelmalevy “Kids Top 20 Vol. 6” sisältää hittikappaleita lukuisilta kevyen musiikin kotimaisilta yhtyeiltä ja artisteilta. Tarjolla on hittiviisut mm. Anna Abreulta, Cheekiltä, The Rasmukselta ja myös Idols2008-kokoonpanolta. Biisejä on yhteensä muhkeat 20 kappaletta. Kiekon julkaisee EMI Music. Edellisen kerran supersuosittu kokoelmalevyjen sarja täydentyi huhtikuussa 2008, jolloin “Kids Top 20 Vol. 5” julkaistiin saman levy-yhtiön voimin. Edellinen kokoelmaplätty on syönyt kappaleet mm. sellaisilta artisteilta ja bändeiltä kuin Amy Diamond, Risto Räppääjä, Brick & Lace sekä Lauri Tähkä & Elonkerjuu.

Mariko, The Rasmus ja Von Hertzen Brothers kiertueelle.

Harmaasävyinen valokuva kolmen hengen miehittämästä Von Hertzen Brothers -nimisestä rokkibändistä. Kolmella vakavanoloisella miehellä hipahtavat vaatteet. Kuvassa Von Hertzen Brothers<br />Kuva: Denis Vinokur

Kolme kovaa kotimaista musiikkiryhmää, nimittäin Mariko, The Rasmus ja Von Hertzen Brothers, uutisoivat aikovansa lähteä taivaltamaan rinta rinnan lokakuun aikana Dynasty Tour 2008 -kiertueen nimissä. Reissu vie yhtyeet eri puolille Suomenmaata. Kiertue käynnistyy 3. päivä lokakuuta seinäjokelaisen Rytmikorjaamon lavalla. Keikka-aikoja on tähän mennessä kirjattu kahdeksan kappaletta. Live-esiintymiset pärähtävät käyntiin siten, että ovet avautuvat kello 18 maissa ja varsinainen esiintymishetki koitttaa tuntia myöhemmin. Liput keikoille maksavat suolaiset 33 euroa. Ennakkolippuja kaupataan kuluvan kuukauden 18. päivästä lähtien Lippupalvelun välityksellä. Mariko esiintyy yhdessä uuden albumin julkaisua kaavailevan The Rasmuksen poppoon ja Von Hertzenin veljesten kanssa Seinäjoen lisäksi Oulussa, Tampereella, Joensuussa, Jyväskylässä ja sitten Hämeenlinnassa, Turussa sekä Helsingissä.

The Rasmukselta albumi syyskuussa.

Kotimainen musiikkiryhmä The Rasmus (www.therasmus.fi) tulee julkaisemaan Playground Music Scandinavian mukaan pitkästä aikaa uutta musiikkia, nimittäin kauan odotetun “Black Roses“ -nimisen studiosoittonsa, 26. päivä syyskuuta kuluvan avuonna. Levyltä lohkaistaan syyskuussa 10. päivän puolella tunnelmallisesti nimetty esikoissingle biisistä “Livin’ In A World Without You” täällä Suomen maaperällä. Kiekko ilmestyy digitaalisesti ladattavan muodon lisäksi kaksi biisiä käsittävänä CD:nä ja lisäksi neljällä kappaleella varustettuna maxisinglenä. “Livin’ In A World Without You” on The Rasmuksen joukkojen ja tuottaja Desmond Childin yhdessä rustaama ja purkittama biisi. Sitä soitetaan maamme radioasemilla jo perjantaista lähtien.

Anette Olzon laulaa The Rasmukselle.

The Rasmus -bändin neljä mustiin pukeutunutta miesjäsentä seisoo rivissä rapautuneen seinän edustalla. Keskimmäisenä Lauri Ylönen, jolla mustat hiukset, joissa jakaus keskellä päätä. The Rasmus vuonna 2005

Rokkitykki The Rasmus tiedottaa virallisten nettisivujensa välityksellä, jotka sijaitsevat osoitteessa www.therasmus.fi, että Nightwishin nykyinen laulajatar Anette Olzon käyttää äänihuuliaan myös The Rasmuksen tulevalla “Black Roses“ -albumilla. Yhtyeen oli tarkoitus julkaista uusi pitkäsoittonsa jo tämän kuukauden puolella, kunnes suunnitelmiin tuli hieman muutoksia. Yksi näistä odottamattomista muutoksista oli juuri Anette Olzonin saapuminen paikan päälle. Ruotsalaista syntyperää oleva laulaja, jonka oikea nimi on Anette Blyckert, tulee vierailemaan The Rasmuksen uudella albumilla ainakin yhdessä kappaleessa. Anette laulaa yhdessä Lauri Ylösen kanssa.

The Rasmus: "Black Roses".

The Rasmus -yhtyeen mustanpuhuva kokoonpano, johon sisältyy neljä miestä, seisoo kirkkaana hohtavan spottivalon häikäisemänä punaista verhokangasta vasten. Pari etummaista kyyristelee samalla kun kaksi taka-alalla näkyvää seisoo kädet housujensa taskuissa Pressikuva vuodelta 2004

Kotimainne pop rock -bändi The Rasmus (www.therasmus.fi) uutisoi uuden albuminsa, jolle yhtye antoi nimeksi “Black Roses”, äänitystyöt ovat sujuneet hyvin Helsingin Dynasty-studioilla. Bändin rumpali Aki Hakala kertoo, että uuden pitkäsoiton toinen tuottaja, Harry Sommerdahl, ymmärtää kohtalaisen hyvin suomea, jonka vuoksi kepposten tekeminen hänelle on osoittautunut hankalaksi. Bändin on äänitellyt albumiaan myös Nashvillessä, Tukholmassa ja Singaporessa. Vielä muutamia biisejä odottaa äänittäjäänsä, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, ettei uuden albumin annista päästä nauttimaan ennen kuin kesän jälkeen. Yhtye on pahoillaan viiveestä, mutta toteaa samaan hengenvetoon, että uusia biisejä vain syntyy syntymistään — ryhmä haluaa luoda “Black Roses” -albumista parhaan The Rasmus -albumin ikinä.

Käyttöehdot