Tagipilvi: tonikom

Tonikom: "The Sniper's Veil".

Tonikomin albumin "The Sniper's Veil" etukannessa näkyy ihmisen naama, joka on peitetty karkealla rätillä. Rätin alla varjojen päällä lukee ensin punaisella Tonikom ja sen oikealla puolen valkoisella värillä albumin nimi. Julkaistaan 15.4.2009

Yhdysvaltalainen Tonikom (www.tonik.org) tulee julkaisemaan lastillisen uutta musiikkia albuminsa “The Sniper’s Veil” muodossa kuluvan kuukauden 15. päivä. Kiekko ilmestyy levymerkki Hymen Recordsin avustuksella. Uutukainen on seuraaja yhtyeen debyyttialbumille “Epoch”, joka ilmestyi kaksi vuotta sitten saman levy-yhtiön avulla kuin uusikin kiekko. Albumejaan ennen tämä IDM-yhtye ehti julkaista pari CDR-lättyä, kunnes sai levytyssopimuksen nykyiseltä levymerkiltään. Näytebiisejä Tonikomin biiseistä löytyy yksihenkisen yhtyeen omilta MySpace-sivuilta.

"Elektroanschlag Volume 5" -kokoelma.

Kokoelman "Elektroanschlag Volume 5" etukannessa viininpunainen yläosa, alaosa kellertävä. Yläosassa lukee kokeolman nimi ja alaosassa vasemmalla suuri numero 5, jonka oikealla puolen lukukelvotonta pikkupränttiä. Julkaistaan 7.4.2009

Tämä elektronisen musiikin esittelemiseen erikoistunut kokoelma-albumi sisältää 14 aikaisemmin julkaisematonta biisiä, sekä kolme yksinoikeudella vain tälle kiekolle sisältyvää viisua. Lähes kaikki Saksan Altenburgenissa viikonloppuna vietetyn Elektroanschlag Festival 2009:n esiintyjät soittavat tällä kokoelmakiekolla. Tarjolla on biisit mm. sellaisilta soitinyhtyeiltä ja artisteilta kuin Tonikom, This Morn’ Omina, Geistform, Xabeq, Atrox, Larvae ja Mandelbrot. “Elektroanschlag Volume 5” julkaistaan kuluvan kuukauden seitsemäntenä päivänä, eli ensi viikon tiistaina, levy-yhtiö R-Regin kautta.

Käyttöehdot

Käytämme sivustolla evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.

Etsi sivustolta

Tuorein kommentti

Kuuminta viime aikoina