Tonikom: "The Sniper's Veil".

  • Julkaistu 15.04.2009
  • Tagit:
  • Luettu 1586 kertaa

Tonikomin albumin "The Sniper's Veil" etukannessa näkyy ihmisen naama, joka on peitetty karkealla rätillä. Rätin alla varjojen päällä lukee ensin punaisella Tonikom ja sen oikealla puolen valkoisella värillä albumin nimi. Julkaistaan 15.4.2009

Yhdysvaltalainen Tonikom (www.tonik.org) tulee julkaisemaan lastillisen uutta musiikkia albuminsa “The Sniper’s Veil” muodossa kuluvan kuukauden 15. päivä. Kiekko ilmestyy levymerkki Hymen Recordsin avustuksella. Uutukainen on seuraaja yhtyeen debyyttialbumille “Epoch”, joka ilmestyi kaksi vuotta sitten saman levy-yhtiön avulla kuin uusikin kiekko. Albumejaan ennen tämä IDM-yhtye ehti julkaista pari CDR-lättyä, kunnes sai levytyssopimuksen nykyiseltä levymerkiltään. Näytebiisejä Tonikomin biiseistä löytyy yksihenkisen yhtyeen omilta MySpace-sivuilta.

“The Sniper’s Veil” -albumin kappaleet:

  1. Temporarius Delerium
  2. Peripheral Movement
  3. Instar One
  4. Watching From Here
  5. In the Far
  6. Of Those Great Walls
  7. Instar Two
  8. The Source (Album Edit)
  9. Fluorescence
  10. Breaking Down
  11. The Gesture
  12. Gap-Toothed Martyr
  13. Look But Never Touch

Tonikom on:

  • Rachel

Tonikom soittaa sellaista musiikkia, jossa on vuosien varrella kuultu vaikutteita IDM:n lisäksi industrialista, teknosta, drum’n‘bassista, elektrosta, trancesta, ambientista ja tribal-musiikistakin.

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot