Tagipilvi: vandaalit

Vandaalit julkaisee livealbumin "Elävänä!" keskiviikkona.

Valokuva lavalla spottivalojen säihkeessä soittavasta Vandaalit-nimisestä yhtyeestä, jonka jäseniä on kuvassa yleisön edessä kourallisen verran. Kuvan vasemmassa yläkulmassa valkoisella värillä lukee Vandaalit kolmelle riville pilkottuna. Julkaistaan 11.11.2009

Punkrockia soittava Vandaalit (www.vandaalit.com) tulee julkaisemaan keskiviikkona 11. päivä livelevyn “Elävänä!”, joka sisältää comebackin tehneen bändin biisejä keväällä kotikaupungissaan Hyvinkäällä soitetulta keikalta. Yhteensä 21 keikalta äänitettyä biisiä sisältävä albumi tarjoaa alunperin vuonna 1977 toimintansa aloittaneen bändin tuotantoa useilta vuosikymmeniltä. Lisäksi “Elävänä!” on syönyt sellaisen tuliterän viisun kuin “Sattuu”. Albumi julkaistaan Hyena Recordsin kautta.

Legendaarinen punkrock-bändi Vandaalit julkaisee materiaalia 15 vuoden tauon jälkeen.

Viisi nahkatakkeihin pukeutunutta miestä seisoo tiiviinä kasana vaaleanharmaata taustaa vasten siten, että eturivissä kolme miestä ja takana kaksi. Keskimmäisellä hepulla mustat aurinkolasit silmiensä edessä. Kuva: Heidi Korsman-Hirvonen

Suomalaisen punkrockin legendaarisimpia lipunkantajia oleva Vandaalit (www.vandaalit.com) perustettiin punkin syntyaikoihin vuonna 1977. Yhtye on nauttinut laajaa kulttimainetta koko toimintansa ajan. Bändin vetäydyttyä varhaiseläkkeelle vuonna 1994, laajat joukot jäivät kaipaamaan Vandaalien humoristis-aggressiivista otetta, jolla on Suomen punk-scenessä aivan oma leimansa.

Vandaalit tekivät paluun alkuvuodesta 2009 tehden innostuneesti vastaanotettuja reunion-keikkoja. Keväisellä Hyvinkään-keikalla yhtye äänitti live-albumin, joka ilmestyy 21.10. Julkaisu kantaa nimeä “Elävänä!” Ennen livelevyä Vandaalit hemmottelevat Suomen kansaa uudella singlellä “Sattuu / Voima (live) / Palava kaatumatautinen (live)”, jolla kuullaan punk-veteraanien nykykuntoa — keikkanäyttein ja upouuden studiossa levytetyn “Sattuu”-biisin voimalla.

Käyttöehdot