Legendaarinen punkrock-bändi Vandaalit julkaisee materiaalia 15 vuoden tauon jälkeen.

  • Julkaistu 18.09.2009
  • Tagit:
  • Luettu 1533 kertaa

Viisi nahkatakkeihin pukeutunutta miestä seisoo tiiviinä kasana vaaleanharmaata taustaa vasten siten, että eturivissä kolme miestä ja takana kaksi. Keskimmäisellä hepulla mustat aurinkolasit silmiensä edessä. Kuva: Heidi Korsman-Hirvonen

Suomalaisen punkrockin legendaarisimpia lipunkantajia oleva Vandaalit (www.vandaalit.com) perustettiin punkin syntyaikoihin vuonna 1977. Yhtye on nauttinut laajaa kulttimainetta koko toimintansa ajan. Bändin vetäydyttyä varhaiseläkkeelle vuonna 1994, laajat joukot jäivät kaipaamaan Vandaalien humoristis-aggressiivista otetta, jolla on Suomen punk-scenessä aivan oma leimansa.

Vandaalit tekivät paluun alkuvuodesta 2009 tehden innostuneesti vastaanotettuja reunion-keikkoja. Keväisellä Hyvinkään-keikalla yhtye äänitti live-albumin, joka ilmestyy 21.10. Julkaisu kantaa nimeä “Elävänä!” Ennen livelevyä Vandaalit hemmottelevat Suomen kansaa uudella singlellä “Sattuu / Voima (live) / Palava kaatumatautinen (live)”, jolla kuullaan punk-veteraanien nykykuntoa — keikkanäyttein ja upouuden studiossa levytetyn “Sattuu”-biisin voimalla.

Kokoonpano on vuodesta 1980 saakka ollut: laulaja Vesa Häkli, kitaristi Klide Pelkonen, kitaristi Piitsi Huhtakallio, basisti Appa Nasaretilainen ja rumpali Ari Haapalainen.

“Elävänä!”-livealbumin kappaleet:

  1. Älä pilaa nuoruuttasi
  2. Sporttipoika
  3. Vain miljoonan dollarin tähden
  4. Pakkopaita
  5. Betonikolossit
  6. Torakka
  7. Verissäpäin
  8. Muumiolaakson tarinoita
  9. Eläinrääkkääjät
  10. Palava kaatumatautinen
  11. Omatunto
  12. Hipinreuhake
  13. I’m a Believer
  14. Dallas WC
  15. Itä-Euroopan lännenmies
  16. Voima (se on mikä jyllää)
  17. Nopee
  18. Sporttipojan paluu
  19. Etsin ja tuhoan
  20. Commando
  21. Namuja lapsille

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot