Tagipilvi: vinny piana

Vinny Piana: "Beg Me To Forgive".

Vinny Pianan albumin "Beg Me To Forgive" etukannessa musta pohjaväri ja sen päällä valokuva lippispäisestä miehestä pitämässä valkoista diskopalloa kädessä. Kuvan värimaailma on kuin 1980-luvun diskosalista. Julkaistaan 31.5.2010

Vaihtoehtopoppia ja –rokkia soittava Vinny Piana julkaisee toukokuun lopussa kuvassa näkyvän debyyttialbumin. Pianan albumi on nimeltään “Beg Me To Forgive”. Teos on englantilaisen, mutta Ranskassa syntyneen, muusikon Lontoossa äänittämä ja tuottama esikoinen. Siltä julkaistiin single “Love is Your Fear” Iso-Britannian alueella jo helmikuussa EMIn sekä Caroline Distributionin yhteisvoimin. Single on saanut eri puolilla ja Eurooppaa ja myös Yhdysvalloissa radiokuuluvuutta ja televisionäkyvyyttä. Vinny Piana on sooloprojektinsa lisäksi tehnyt nimeään tunnetuksi toimimalla DJ:nä ja tuottajana tanssi- sekä ambient-musiikin toimijoiden kanssa. Hän on luonut muun muassa sampleja Fatboy Slimin miljoonia kappaleita myyneelle hittialbumille “Halfway Between The Gutter”.

Käyttöehdot