Tagipilvi: whitesnake

Andy McCoy järjestää taidenäyttelyn Kaapelitehtaalla.

Entisen glam rockin saralla nimeä tehneen Hanoi Rocks -yhtyeen kitaristi Andy McCoy aikoo järjestää ensimmäisen taidenäyttelynsä Helsingin Kaapelitehtaalla. Näyttely avautuu torstaina 27. toukokuuta ja se on avoinna joka päivä 30. toukokuut asti. Näyttely tulee sisältämään muusikon tekemien maalausten lisäksi Andysta otettuja valokuvia kahden vuosikymmenen ajalta. Valokuvat otti ruotsalainen kuvaaja Oskar Ohlson. Lisäksi samassa näyttelyssä nähdään McCoyn maalausten lisäksi alankomaalaisen rokkitaiteilija Herman Broodin ja entisen Whitesnake-yhtyeen kitaristi Adrian Vandenbergin maalaamia kuvia. Andy McCoy on taidenäyttelyprojektin lisäksi toiminut viime aikoina sivuprojektinsa Grease Helmetin parissa. Grease Helmetin kokoonpanossa toimii Amorphiksen jäseniä. Lisäksi rokkari luo sooloalbumia.

Griffen viimeistelee debyyttialbumiaan.

Ruotsalainen hard rock -ryhmä Griffen (www.griffen.se), jonka riveissä toimii kolme suomenkielisillä nimillä tunnettavaa pelimannia, työstää tällä hetkellä Ruotsin Västeråsissa Studio Undergroundin syövereissä uransa ensimmäistä studioalbumia. Tuottaja Pelle Saetherin avustuksella uuden levyn miksausvaihekin on jo pääosin hoidettu päiväjärjestyksestä. Albumin miksausvaihe on Griffenin puheiden mukaan mennyt erinomaisesti, sillä äänimaailma saatiin hiotuksi juuri niin sileäksi ja karkeaksi kuin toivottiinkin. Seuraavaksi on luvassa albumin masteroiminen Göran Finnbergin osaavien käsien välityksellä. Finnbergin aikaisempiin meriitteihin samalla saralla kuuluu HammerFallin ja metallibändi In Flamesin pitkäsoittojen virittäminen julkaisukuntoon. Griffenin ensimmäisen albumin on tarkoitus tehdä treffit fanikunnan kanssa lähitulevaisuudessa. Albumin julkaisee levy-yhtiö Heart Of Steel Records.

Whitesnake Ouluun!

Vuodesta 1977 lähtien toiminut englantilainen Whitesnake (whitesnake.com) -yhtye aikoo tulla Suomeen toukokuun loppuvaiheilla. Yhtye on varmistanut aikovansa musisoida Oulun Jäähallisa 28.5.2009. Keikka on osa rokkiryhmän laajempaa kiertuekokonaisuutta, joka vie bändin myös Norjaan, Ruotsiin, Ranskaan, Alankomaihin ja kotiseudulleenkin. Whitesnake Oulun Jäähallissa, joka sijaitsee Raksilassa, koetaan torstaina 28. toukokuuta. Lähikuukausien aikana legendaariseen asemaan itsensä paaluttanut Whitesnake tulee musisoimaan mm. _Download_-festivaalin yhteydessä Brittein saarilla. Tapahtuma on kaavailtu erityiseksi juhlakeikaksi, sillä bändi aikoo julkaista samalla uudet versiot albumeistaan ”Slip Of The Gongue” ja ”Slide It In”. Myös uusi erikoisversio vuoden 2008 puolella ilmestyneestä kiekosta ”Good To Be Bad” tullaan julkaiseman Download-tapahtuman aikana. ”Good To Be Bad” -albumin uusi versio sisältää sellaisia uusia bonuskappaleita, joita ei kuulla albumin alkuperäisessä versiossa.

Whitesnake Suomeen.

Hard rockia soittavan brittiyhtye Whitesnaken (www.whitesnake.com) lähitulevaisuutta koskevat suunnitelmat pitävät tuoreimpien tietojen mukaan suunnitelman esiintyä myös täällä Suomessa ennen vuoden 2008 umpeutumista. Rokkilegenda aikoo konsertoida ympäri maailmaa lokakuun 23. päivä lähtien, jolloin yhtyeen tuorein maailmankiertue käynnistyy Japanin Tokiosta. Reissu päättyy vasta joulukuussa 21. päivä Tilburgin kaupunkiin. Kiertueen aikana Whitesnake tulee Suomeen esiintymään helsinkiläisen Jäähallin suurelle lavalla 12.12.2008. Keikka on ikärajaton. Sen pääsyliput lasketaan ennakkomyyntiin 15. päivä kuluvaa kuukautta kello 9 aamulla. Pääsypilettejä kauppaa Lippupalvelu. Liput maksavat 49 euroa. Muusikko David Coverdalen tähdittämän Whitesnaken saapumisesta maahamme uutisoitiin ensimmäistä kertaa vasta pari päivää sitten.

Ari Koivunen Saunaan David Coverdalen kanssa?

Taannoin laulukilpailu Idolsin voittanut rokkilaulaja Ari Koivunen on saanut mairittelevan tarjouksen Whitesnaken joukoista tutulta David Coverdalelta, joka on toivonut Iltalehden alunperin julkaiseman uutisen mukaan Koivusen laulavan hänen kanssaan. David Coverdale toivoo saavansa laulajaa biisejä yhdessä Ari Koivusen kanssa kun hän tulee tänne Suomeen esiintymään. Idols-tähti ja hard rock -legenda voivatkin kohdata seuraavan kerran Suomen rajojen sisällä esimerkiksi Tampereella kesäkuussa, jossa järjestetään raskaaseen metallimusiikkiin painottunut Sauna Open Air -festivaali. Tapahtumassa yhtenä pääesiintyjänä toimiva Whitesnake tuo luonnollisesti myös Coverdalen lavalle. Ari Koivunen on Iltalehden mukaan ollut vallan ilahtunut miehelle Coverdalelta annetusta huomiosta — Koivunen on valmis laulamaan idolinsa kanssa. Coverdalea Koivunen on nimittäin ihaillut eniten jo kauan aikaa. Ihailuaan hän toikin esille jo Idolsin finaalikilpailussa, jossa Koivunen esitti Whitesnakelta legendaarisen kappaleen “Here I Go Again”. Laulukilpailussa hevivokalisti värssysi myös Deep Purplelta biisin “Perfect Strangers”.

Käyttöehdot