Tagipilvi: within temptation

Within Temptation julkaisi akustisen albumin eilen.

Naurava ja laiha nainen katselee ylöspäi huoneessa, jonka seinät ovat koristeleikkauksia täynnä ja jotka on maalattu valkoisiksi. Myös naisen puku on valkoinen, se muistuttaa valkoista korsettia tai korselettia. Naisella pitkät tummanruskeat kiharaiset hi Kuvassa naislaulaja

Hollantilainen Within Temptation (www.within-temptation.com) julkaisi akustisen livealbumin eilen 4. marraskuuta. Albumilla on yksi uusi kappale, “Utopia”. Kappale on duetto brittiläisen laulaja-lauluntekijä Chris Jonesin kanssa.

Idea akustiseen albumiin syntyi akustisella konserttisalikiertueella viime syksynä. Yhtye halusi taltioida hienot, massiiviset kappaleensa yksinkertaisen pelkistetysti, tuoden kappaleiden nerokkaat sävellykset esille selkeämmin. Kitaristi Robert Westerholt kertoo, että kappaleiden uudelleen sovitus antaa myös yleisölle mahdollisuuden kuulla niitä vaikutteita, joista Within Temptationin musiikki ilmentää.

Käyttöehdot