The Crash soittaa uransa viimeisen keikan Ruisrockissa.

  • Julkaistu 04.04.2009
  • Tagit:
  • Luettu 1257 kertaa

Ruisrockissa (www.ruisrock.fi) koetaan sunnuntai-illan päätteeksi haikeita hetkiä, kun The Crash soittaa pitkän ja ansioituneen uransa viimeisen keikan. Yhtyeen tiedotteen mukaan lopettamispäätökseen on vaikuttanut erityisesti bändin keulahahmon Teemu Brunilan keskittyminen musiikin tekemiseen muille artisteille. Lisäksi muuttuneet elämäntilanteet ovat tehneet bändin jatkamisesta liian vaikeaa. The Crash nähdään Ruisrockissa sunnuntai-iltana 5. heinäkuuta.

Tämä on verrattavissa joulukuusen ulos viemiseen: se on haikeaa, mutta välttämätöntä. Hetki tuntuu nyt oikealta ja arvokkaalta, koska kaikki neulaset eivät ole varisseet ja latva vihertää vielä toiveikkaana. Olemme kiitollisia näistä hienoista vuosista ja huikeista kokemuksista. Syvin kumarrus kuuluu faneille, jotka ovat vuodesta toiseen tukeneet meitä. Onneksi meidän fanit ovat viisaita, kauniita ja kaukokatseisia, joten he varmasti ymmärtävät, että joskus täytyy päästää irti yhdestä unelmasta, jotta voisi tarttua toiseen, Teemu Brunila kommentoi lopettamispäätöstä.

Ruisrock 2009:n esiintyjät:

  • The Crash
  • Slipknot (Yhdysvallat)
  • MEW (Tanska)
  • Volbeat (Tanska)
  • Disturbed (Yhdysvallat)
  • Glasvegas (Iso-Britannia)
  • Calexico (Yhdysvallat)
  • Children Of Bodom
  • In Flames (Ruotsi)
  • Gogol Bordello (Yhdysvallat)
  • The Sounds (Ruotsi)
  • Mokoma
  • CMX
  • !!! (Yhdysvallat)
  • Neurosis (Yhdysvallat)
  • Egotrippi
  • Amorphis
  • Pilgrimz (Tanska)
  • Eppu Normaali
  • Apulanta
  • Stone
  • Kotiteollisuus
  • The Wildhearts (Iso-Britannia)
  • Ladytron (Iso-Britannia)
  • The Gaslight Anthem (Yhdysvallat)
  • Le Corps Mince de Francoise
  • Risto
  • The Living Dead (Australia)
  • Röyhkä, Rättö & Lehtisalo
  • Maija Vilkkumaa
  • PMMP
  • Scandinavian Music Group
  • Tehosekoitin

The Crash on:

  • Teemu Brunila (laulu ja kitara)
  • Samuli Haataja (basso)
  • Erkki Kaila (rummut)
  • Samuli Jokinen (kosketinsoittimet)

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot