Underwater Sleeping Society: "The Dead Vegas".
- Julkaistu 16.02.2009
- Tagit: underwater sleeping society
- Luettu 1612 kertaa
Uuden albumin kansitaide
Helsingistä musiikkirintamalle pyrkivä Underwater Sleeping Society (www.uwssoc.net) ilmoitti aikeistaan julkaista tammikuussa 2007 ilmestyneelle “All Other Lights Go Out” –studioalbumilleen seuraajan helmi-maaliskuun aikana. Indie popin sulosäveliä luritteleva rytmiryhmä tulee julkaisemaan albuminsa “The Dead Vegas” levy-yhtiö Backstage Alliancen avittamana useissa Euroopan alueen maissa helmi- ja maaliskuun teinoilla. Kiekko julkaistaan tähän mennessä varmistuneiden tietojen mukaan ainakin Saksan, Sveitsin, Itävallan, Hollannin, Belgian ja Luxemburgin alueella kuluvan kuukauden aikana. Ennen ensi kuun umpeutumista Underwater Sleeping Societyn tuorein studiorieska rävähtää myös Tanskan ja Norjan alueiden fanikuntien korville. Ryhmä aikoo soittaa keikkoja Skandinaviassa ja Euroopan keskialueella samalla kun järjestää levynjulkaisutapahtumia.
Uudenmaan ylpeys aikoo esiintyä ennen maaliskuussa käyntiin murahtavaa kiertuetta myös Suomessa, nimittäin Forssassa ja Hämeenlinnassa. Pelimannit soittavat yleisön edessä myös Norjan pääkaupungissa, Oslossa, järjestettävässä kaksipäiväisessä musiikkitapahtumassa. Keikka on by:Larmin järjestämä musiikkivientitapahtuma. Underwater Sleeping Societyn keikka-aikataulu on listattu alle.
Underwater Sleeping Society esiintyy:
- 19. helmikuuta 2009: Rockefeller Annex (Oslo, Norja)
- 20. helmikuuta 2009: Sentrum Scene (Oslo, Norja)
- 27. helmikuuta 2009: Blue Pool (Forssa)
- 28. helmikuuta 2009: Suisto-klubi (Hämeenlinna)
- 4. maaliskuuta 2009: Debaser (Malmö, Ruotsi)
- 5. maaliskuuta 2009: Ost-Pol (Dresden, Saksa)
- 6. maaliskuuta 2009: P3 (Purmerend, Alankomaat)
- 7. maaliskuuta 2009: W2 (Hertogenbosch, Alankomaat)
- 9. maaliskuuta 2009: Cafe Video (Ghent, Belgia)
- 12. maaliskuuta 2009: Espace Tatry (Bordeaux, Ranska)
- 13. maaliskuuta 2009: Gare de Lion (Wil SG, Sveitsi)
- 14. maaliskuuta 2009: Kukuun (Hampuri, Saksa)
- 18. maaliskuuta 2009: Garage (Bergen, Norja)
- 19. maaliskuuta 2009: Kråga (Kristiansand, Norja)
- 21. maaliskuuta 2009: Studentersamfundet (Trondheim, Norja)
- 27. maaliskuuta 2009: Klubi (Turku)
- 4. huhtikuuta 2009: Is This It -festival (Helsinki)
- 9. huhtikuuta 2009: Rytmikorjaamo (Seinäjoki)
Underwater Sleeping Societyn joukkojen mukaan uusi “The Dead Vegas” on kokoelma katkeransuloisia indie pop -kappaleita, joihin on ajoittain otettu vaikutteita sellaisilta brittitoimijoilta kuin Editors ja Doves. Toisaalta psykedeelisin elementein ryyditetty viisu “Body Blues” edustaa levyn aistirikkainta antia. “The Dead Vegas” on bändin järjestyksessä kolmas pitkäsoitto ja se saapui suomalaisen fanikunnan ulottuville jo viime vuoden lopussa. Bändi nimettiin uusimman “The Dead Vegas” -nimisen kiekkonsa johdosta Emma-gaalaan palkintoehdokkaaksi. Yleisön suosikkia voi äänestää helmikuun 24. päivään asti. Underwater Sleeping Society kisailee kategoriassa Rockpopmetaletc-femma, johon on nimetty myös Herra Ylppö & Ihmiset, I Walk The Line, Kauko Röyhkä & Riku Mattila sekä Sara.
Underwater Sleeping Society on:
- Okko Nieminen (laulu ja kitara)
- Tomi Tiittanen (kitara)
- Olli Varis (kosketinsoittimet)
- Matti Olavi Töyli (puhaltimet)
- Jussi Hietala (basso)
- Sampo Fagerlund (rummut)