Vince Neil: "Tattoos & Tequila".
- Julkaistu 11.04.2010
- Tagit: mötley crüe, vince neil
- Luettu 2115 kertaa
Julkaistaan 4.6.2010
Rokkiryhmä Mötley Crüen laulaja Vince Neil aikoo julkaista levymerkki Frontiers Recodsin kautta sooloalbuminsa 4. kesäkuuta täällä Euroopan alueen markkinoilla. Pitkäsoitolta tullaan lohkaisemaan yksi ja ainoa single, joka on kiekon “Tattoos & Tequila” nimikkokappaleesta. Single ilmestyy 16. päivä kuluvaa kuukautta vain digitaalisessa muodossa. Vince Neilin uutukaiskiekko on viime vuoden talvella nauhoitettu teos, jossa soittaa Slaughter-bändin basisti Dana Strum ja Jeff Blando sekä rumpali Zoltan Chaney. Uusi kiekko sisältää Neililtä kaksi muusikon omaa ja aivan uutta biisiä, sekä läjän covereita muilta yhtyeiltä sekä artisteilta. Vince Neilin mukaan tälle äänitteelle päätyneet lainakappaleet ovat nimenomaan sellaisilta hengenheimolaisilta, jotka ovat vaikuttaneet hänen oman bändinsä musiikilliseen toimintaan jo pitkään. Neilin teoksen tuottajana toimi Aerosmithille, Ozzy Osbournelle sekä Def Leppardille töitä tehnyt Marti Frederiksen.
Aikaisemmin Neil paljasti jo tulevansa julkaisemaan uudesta studiosoitostaan ensipainoksen, joka ilmestyy bonuskappaleella Beer Drinkers and Hell Raisers” kera. Kiekon nimi on Neilin omien puheiden mukaan yksinkertaisesti rokkimusiikkiin ja siihen liittyvään elämäntapaan viittaava eikä nimellä ole mitään tekemistä hänen pääprojektinsa, Mötley Crüen, kanssa. Hän katsoo tatuointien ja tequilan olevan hänen elämänsä merkityksellisimpiä asioita. Nyt 49-vuotias laulaja julkaisi tulevan kiekkonsa nimikkokappaleesta musiikkivideon nettisivuillaan.
“Tattoos & Tequila” -albumin kappaleet:
- Tattoos & Tequila (album version)
- He’s A Whore (Cheap Trick)
- AC/DC (Sweet)
- Nobody’s Fault (Aerosmith)
- Another Bad Day
- No Feelings (Sex Pistols)
- Long Cool Woman (The Hollies)
- Another Piece Of Meat (Scorpions)
- Who Will Stop The Rain (Creedence Clearwater Revival)
- Viva Las Vegas (Elvis Presley)
- Bitch Is Back (Elton John)
- Beer Drinkers and Hell Raisers (ZZ Top -cover, ensipainoksen bonuskappale)
Muusikko ehti olla vuosien ajan erossa Mötley Crüen toiminnasta jouduttuaan sen jäsenten kanssa riitoihin. Neil sopi riitansa Nikki Sixxin, Tommy Leen ja Mick Marsin kanssa, jonka jälkeen hän pääsi bändin jäseneksi jälleen vuonna 1997. Neil ehti olla bändistä erossa helmikuusta 1992 asti.