YUP hajosi?
- Julkaistu 05.01.2009
- Tagit: yup
- Luettu 1735 kertaa
Kuva: Nauska
Suomalaisyhtye YUP (www.yup.ms), eli Yhdistyneet Urbaanit Puoskarit, uutisoi suurelle yleisölle tulevansa nyt viettämään hiljaiseloa ennalta määräämättömän ajan. Yhtyeen mukaan viime vuosi oli sille hyvin kiireinen, sillä alkuvuosi kului albumia “Vapauden kaupungit“ luodessa ja kesä, syksy sekä alkutalvi valuivat käsistä ahkeran keikkailun johdosta. Keikkaputki YUP-koplalla päättyi vasta itsenäisyyspäivänä 2008. Nyt bändi aikoo lomailla, jäädä tauolle, ehkä lopullisesti. Yhtye vihjaa, että on kuitenkin edelleen mahdollista, että YUP vielä jossain vaiheessa aktivoituu levyttämään uutta musiikkia tai tehdäkseen live-esiintymisiä jossakin päin planeettaa.
YUP-yhtye ilmoitti kuukauden alussa julkaisemassaan tiedonannossa bändin jäsenillä olevan muitakin bändiprojekteja ja aktiviteetteja YUP:in lisäksi. Ajankäyttö tulee luonnollisesti siirtymään muihin asioihin, joista ei enää jatkossa tulla tiedottamaan ainakaan säännöllisesti bändin virallisilla nettisivuilla. YUP-joukkojen mukaan kotisivuilla esitettyä “Läpiä päähän” -palstaa ei enää tulla päivittämään, mutta se tulee säilymään Internetissä, kuten muutkin osiot bändin kotisivuista. Kotisivuille tullaan bändin verkkoherra Jarkko Säkkisen mukaan lisäämään jossakin välissä uutta materiaalia kuvagalleriaan ja “Ääntä ja kuvaa” -osion uumeniin.
Bändi esiintyi Radio Rock Finlandia –konsertissa viime vuoden lopussa. Kyseinen keikka koettiin Helsingin Jäähallissa 5.12. kello 18 alkaen. YUP:in lisäksi illan aikana esiintyi muitakin suomalaisia rock- ja metallibändejä. Radio Rock Finlandia lähetettiin televisiossa perjantaina 5. joulukuuta Nelosen kanavalla ja siitä julkaistiin Nelosella myös uusinta itsenäisyyspäivän puolella kello 14 alkaen.
YUP:in joukot uutisoivat syyskuussa julkaisevansa 8. lokakuuta 2008 EP-levyn, jonka nimeksi annettiin “Maailmannäyttely”. Sen ilmestymisen kunniaksi orkesteri soitti syyskiertueen Soittomiesten haamut 2008. Kiertueella nyt tauolle jäänyt yhtye musisoi aina Helsingistä Kemiin asti. Varsinaisen EP-opuksen soittolistalla kuullaan nimikkokappaleesta “Maailmannäyttely” kaksi toisistaan eroavaa versiota, sekä uudelta pitkäsoitolta pois jääneet viisut, sekä musiikkivideon kappaleesta “Kunhan kuluu tuhat vuotta”. Musiikkivideon ohjasi Antti Hyyrynen.
“Maailmannäyttely”-EP:n kappaleet:
- Maailmannäyttely
- Kuningas yömajassa
- Tavarat tuottivat pettymyksen
- Maailmannäyttely (Vanha holvikirkko -mix)
- Kunhan kuluu tuhat vuotta (musiikkivideo)
YUP on:
- Jarkko Martikainen (laulu ja kitara)
- Valtteri Tynkkynen (basso)
- Jussi Hyyrynen (kitara)
- Petri Tiainen (koskettimet)
- Janne Mannonen (rummut)