Agua de Annique siirtyy studioon.
- Julkaistu 26.04.2009
- Tagit: agua de annique
- Luettu 1694 kertaa
Entinen The Gatheringin naislaulaja ja keulahahmo Anneke van Giersbergen on ilmoittanut lähtevänsä pitkästä aikaa purkittamaan studioalbumia musiikkiprojektiaan Agua de Annique (www.aguadeannique.com) varten. Nainen uutisoi hänellä olleen kiireisiä aikoja viimeisimpien viikkojen, tai ehkä jo kuukausien, ajan hänen luodessaan uutta omaa studiota. Studion rakentamisen lisäksi kiiretaakkaa on kasvattanut Agua de Anniquen uusien biisien säveltäminen ja bändin kanssa treenien järjestäminen, jotta yhtye pysyisi hyvässä iskussa seuraavia live-esiintymisiä ajatellen. Bändi aikoo nimittäin tehdä tarkoin valittuja keikkaiskuja ennen kuin he katoavat maan päältä toviksi jos toiseksikin. Albumin luomistyön aikana ryhmä aikoo nimittäin keskittyä yksinomaan levyn luomiseen eikä keikkoja tai muuta sellaista toimintaa lie juurikaan luvassa.
Agua de Annique aikoo soittaa touko- ja kesäkuun aikana muutamia keikkoja kotiseudullaan. Esiintymiset ovat bändin keulahahmo Anneke van Giersbergenin mukaan sulava sekoitus rock-henkistä meininkiä ja akustista tunnelmaa. Keikoilla tullaan soittamaan todennäköisesti kokeiluluonteisesti aivan uusiakin biisejä tulevalta albumiltaan. Sen jälkeen kun alla listatut keikat on hoidettu pois päiväjärjestyksestä Agua de Annique siirtyy juuri rakentamaansa studioon luomaan 11 albumia sisältävää kiekkoaan. Albumilla tullaan kuulemaan sellaisia vierailevia muusikkoja, joiden kanssa Giersbergen ei ole koskaan aikaisemmin tehnyt yhteistyötä.
Agua de Annique esiintyy:
- 8. toukokuuta 2009: Patronaat (Haarlem, Alankomaat)
- 16. toukokuuta 2009: De Bosuil (Weert, Alankomaat)
- 29. toukokuuta 2009: Luxor Live (Arnhem, Alankomaat)
- 13. kesäkuuta 2009: Groene Engel (Oss, Alankomaat)
Anneke van Giersbergenin “Pure Air“ -albumilla kuullaan yhteistyössä Sharon den Adelin, Niels Geusebroekin ja Marike Jagerin kanssa soittamia biisejä. Myös Anatheman karismaattinen ja Suomessakin tavan takaa keikkaileva Danny Cavanagh, sekä King Crimsonin John Wetton ja Ayreonin Arjen Lucassen ovat osallistuneet “Pure Air” -nimisen akustisen albumin kappaleissa soittamiseen.
Agua de Annique on:
- Anneke van Giersbergen (laulu ja piano)
- Joris Dirks (kitarat ja laulu)
- Jacques de Haard (basso)
- Rob Snijders (rummut)