Ari Koivusen uusi albumi "Becoming" kaupoissa keskiviikkona.

Ari Koivunen ryhmävalokuvassa keskellä kynnettyä peltoa. Taustalla tummanharmaa taivas ja muut bändin jäsenet pukeutuneina mustiin vaatteisiin. Koivusella mustat vaatteet ja tummanruskea heviletti, mutta paidassa valkoinen painatus. Albumi ulos 11.6.2008

Ari Koivusen toinen albumi “Becoming“ löytyy kaupoista keskiviikkona 11. kesäkuuta. Albumin tuottajina toimivat tälläkin kertaa Nino Laurenne ja Pasi Heikkilä. Kaksikko tuotti myös Ari Koivusen “Fuel For The Fire” -debyyttialbumin, joka julkaistiin aika tasan vuosi sitten ja on myynyt tähän mennessä yli 75 000 kappaletta. Ensimmäinen single “Give Me a Reason“ julkaistiin kuukausi sitten ja se nousi heti ympäri Suomen radioiden soittolistoille.

Ensimmäisen albumin julkaisun myötä meriittejä tipahteli kotimaiselta medialta; YleX:n järjestämässä Tuorein 2007 -äänestyksessä Koivunen nappasi ykköstilan kaikissa kotimaisissa musiikkikategorioissa. Ari äänestettiin vuoden tuoreimmaksi lupaukseksi sekä artistiksi. Lisäksi debyyttialbumi “Fuel for the Fire” valittiin vuoden tuoreimmaksi kotimaiseksi julkaisuksi ja levyn nimibiisi vuoden kotimaiseksi kappaleeksi. Suosikki valitsi Arin vuoden 2007 Parhaaksi miesartistiksi. Ari oli myös ehdolla kolmessa eri kategoriassa kevään Emma-gaalassa.

Nyt vuosi myöhemmin Ari Koivunen bändeineen julkaisee toisen albuminsa nimeltä “Becoming”. Takana on vuoden sisään heitetyt yli 100 keikkaa — ja se kuuluu albumin jäljessä. Kun ensimmäisen albumin tekijäkaarti muodostui Suomen kovimmista hevimuusikoista, tämä albumi on selkeästi bändin on albumi. Suurin osa kappaleista on Ari Koivusen yhtyeen käsialaa. “Becoming” on hevimpi, monipuolisempi ja kokonaisempi kuin menestynyt edeltäjänsä.

Ari Koivunen juhlistaa albumin julkaisua keikalla Tavastialla nyt tulevana lauantaina, 14. kesäkuuta.

Ari Koivunen keikkailee:

  • 10.6.2008: Helsinki (yksityiskeikka)
  • 13.6.2008: Sataman Yö (Jyväskylä)
  • 14.6.2008: Tavastia (Helsinki)
  • 15.6.2008: Myötätuulirock (Vantaa)
  • 19.6.2008: RMJ 2008 (Pori)
  • 10.7.2008: Oluset (Iisalmi)
  • 11.7.2008: Rantajamit 2008 (Lohja)
  • 18.7.2008: Wanaja Festival (Hämeenlinna)
  • 25.7.2008: Tulisuudelma (Vantaa)
  • 26.7.2008: Twinn City Festivals (Tornio)
  • 1.8.2008: Kokkola Rock (Kokkola)
  • 2.8.2008: Sulatto´08 (Raahe)
  • 8.8.2008: Ravintola Z-One (Varkaus)
  • 9.8.2008: Night Factory (Harjavalta)
  • 15.8.2008: Virgin Oil Co. (Helsinki)

Ari Koivusen keikkakokoonpano on:

  • Ari Koivunen (laulu)
  • Erkka Korhonen (kitara)
  • Luca Gargano (kitara)
  • Erkki Silvennoinen (basso)
  • Vili Ollila (kosketinsoittimet)
  • Mauro Gargano (rummut)

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot

Käytämme sivustolla evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.

Etsi sivustolta

Suositellut linkit

Tuorein kommentti

Kuuminta viime aikoina