Babylon Bombs: "Babylon's Burning".
- Julkaistu 12.08.2009
- Tagit: babylon bombs
- Luettu 4569 kertaa
Ruotsalainen hard rock –poppoo, joka käyttää itsestään nimeä Babylon Bombs (www.babylonbombs.net), tulee julkaisemaan levytysuransa kolmannen merkkipaalun albumista “Babylon’s Burning”. Albumi julkaistaan syksyllä 2009 seuraajaksi vuonna 2006 esiin pöllähtäneelle “Doin’ You Nasty” –kiekolle. Bändin uutukainen purkitettiin Tukholmassa sijaitsevasan Polar Studion tiloissa tuottaja Chris Laneyn seurassa. Laney on aiemmin työstänyt musiikkia ainakin sellaisille rokki- ja metallibändeille kuin Europe, Crashdïet, Easy Action ja Candlemass. Ruotsalaisbändin mukaan Chris Laneyn kanssa työskenteleminen oli luonnollinen päätös, koska keulahahmo Danin mukaan albumista haluttiin tehdä äänimaailmaltaan muhkea. Tuottajaksi valittu mies piti hallussaan oivia ideoita ja osasi osaltaan tuoda runsaasti toivottua meininkiä “Babylon’s Burning” -kiekon kappaleisiin.
Babylon Bombs julkaisi syksyllä ilmestyvältä pitkäsoitoltaan jo viime vuoden lopussa digisinglen “Goodbye Good Luck”. Kappale ilmestyi mm. iTunes-musiikkipalvelussa. Bändin mukaan tuolla kappaleella kuullaan ensimmäistä kertaa mihin suuntaan Babylon Boms on musiikkiaan vienyt — suunta on raskaampi verrattuna aikaisempien opusten tyyliin. Uutukaisella kuullaan jykevöityneen äänimaailman lisäksi Babylon Bombsin uusinta täydennysmiestä, bassokitaraa soittavaa Rickyä.
Tukholman läänin alueelta kotoisin olevan Babylon Bombsin kööri kävi hiljattain kuvaamassa musiikkivideon kappaleeseen “Liberation”. Mainittu biisi on myös seuraava single uudelta pitkäsoitolta. Aikaisempaan BB-materiaaliin voi tutustua ruotsalaisten MySpace-sivuilla sijaitsevan jukeboksin avulla.
Babylon Bombs on:
- Dani (kitara ja laulu)
- Jon (kitara)
- Swait (rummut)
- Marty (basso)
Babylon Bombsin jäsenet ovat kotoisin pieniltä paikkakunnilta Ruotsin maaperältä. Debyyttialbumiaan varten vuoden 2005 puolella ryhmä solmi yhteistyösopimuksen japanilaisen JVC Victorin kanssa.