Chiodos-kitaristin hevibändi King sai vihdoin levytyssopimuksen.

  • Julkaistu 11.12.2008
  • Tagit: ,
  • Luettu 1173 kertaa

Emobändinä tunnetun Chiodoksen kitaristin sivuprojekti, nimeltään King, on juuri solminut levytyssopimuksen Equal Vision Recordsin kanssa. Hardcorea soittava King valittiin yhtyeen uudeksi yhteistyökumppaniksi kitaristi Jason Halen mukaan sen takia, että “EVR on kova”. King nauhoittaa tällä hetkellä uutta musiikkia Mark MIchalikin kanssa Detroitissa sijaitsevan 37 Studion tiloissa. Yhtye aikoo siirtyä talvikiertueelle lauantaina 13. päivä. Kiertue käynnistyy Yhdysvaltojen Ohiosta. Kitaristi Hale lupaa yleisölle tarjottavan hyvää musiikkia, hyvää seuraa ja hyviä hetkiä. Chiodoksen kitaristina jo vuosien ajan toiminut Jason Hale on kertonut Kingin olevan emomusiikin vastapainoksi kuin energiajuomaa hänen janolleen, jota mies tuntee hevimusiikkia kohtaan.

Hale on soitellut raskasta musiikkiräimettä jo 16-vuotiaasta nuorukaisesta lähtien. Hän perusti King-bändin tavattuaan yhtyeen vokalisti David Swanin, kitaristi Andrew Bealin ja basisti Eugene Gillin sekä rumpali Andrew Workmanin. Halen kiireet Chiodoksen kiertueen kanssa eivät ole hidastaneet Kingin aikeita julkaista studioalbumi ensi vuoden alussa. Pitkäsoiton tulee julkaisemaan yhdysvaltalainen Equal Vision Records, jonka kanssa King allekirjoitti yhteistyösopimuksen tiistaina. Ääninäytteitä Kingin biiseistä löytyy yhteensä kolmen demoasteisen viisun verran yhtyeen MySpace-sivujen musiikkisoittimesta.

King esiintyy:

  • 13. joulukuuta 2008: Centre Stage (Toledo, Ohio, USA)
  • 14. joulukuuta 2008: Grog Shop (Cleveland Heights, Ohio, USA)
  • 19. joulukuuta 2008: Xtreme Wheelz (Buffalo, New York, USA)
  • 20. joulukuuta 2008: Games N’ At (Pittsburgh, Pennsylvania, USA)
  • 21. joulukuuta 2008: The Championship (Lemoyne, Pennsylvania, USA)
  • 22. joulukuuta 2008: The Peppermint Beach Club (Virginia Beach, Virginia, USA)
  • 27. joulukuuta 2008: The Brothers (Owensboro, Kentucky, USA)
  • 28. joulukuuta 2008: The Loft (Madison, Wisconsin, USA)
  • 29. joulukuuta 2008: Station 4 (St. Paul, Minnesota, USA)
  • 30. joulukuuta 2008: Subterranean (Chicago, Illinois, USA)
  • 31. joulukuuta 2008: The Pike Room at Crofoot Ballroom (Pontiac, Michigan, USA)

King on:

  • David (laulu)
  • Jason (kitara)
  • Beal (kitara)
  • Eugene (basso)
  • Andy (rummut)

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot