Gemini Five: "Sex Drugs Anarchy".
- Julkaistu 23.03.2008
- Tagit: crashdïet, gemini five, the 69 eyes
- Luettu 2379 kertaa
Tukholmalainen rokkibändi Gemini Five (www.geminifive.com) tulee julkaisemaan uransa järjestyksessä viidennen studio-opuksen, nimeltään “Sex Drugs Anarchy”, 25. huhtikuuta täällä Euroopan alueella. Kiekkonsa yhtye kävi nauhoittamassa ja miksaamassa kotikaupungissaan sijaitsevan Stappenwolf Studion syövereissä yhdessä Hot Rodin ja Tin Star -bändin jäsenten avustuksella viime vuoden lokakuun ja tämän vuoden tammikuun välisenä aikana.
“Sex Drugs Anarchy” -albumilla käy vierailemassa Crashdïet-bändin kitaristi Martin Sweet, joka soittaa instrumenttiaan albumilla yhteensä kolmessa eri kappaleessa. Mies lisäksi laulaa lurauttaa taustaosuuksia ainakin yhdessä kiekon kappaleessa. Crashdïetin Peter London hoitaa myös taustojen laulamisen yhdessä Eric Youngin kanssa.
Gemini Five onnistui maanittelemaan uudelle albumilleen vieraileviksi muusikoiksi myös tanskalais-ruotsalaisen hard rockia soittavan Marcus Jidellin hoitamaan lead-kitarakuvioita kolmessa eri värssyssä. Warrior Soulin ja Space Age Playboysin joukoista tutuksi tullut Kory Clarke avusti Gemini Fiven joukkoja kirjoittamaan sanoitukset neljälle “Sex Drugs Anarchy” -albumin kappaleelle.
Yhtye tulee julkaisemaan pitkäsoitoltaan ensimmäisen singlen kappaleesta “Scream 4 Me” tämän kuukauden viimeisellä viikolla. Biisi on mahdollista hankkia digitaalisessa muodossa Internetin välityksellä. “Sex Drugs Anarchy” sisältää yhteensä 11 biisiä sisältäen nimikkobiisin. Albumilla kuullaan lisäksi sellaisia biisejä kuin “Scream 4 Me”, “Blood On The Bricks”, “I Am Hollow”, “All Pistols” ja “Lay Your Money Down”.
Bändin basisti-laulaja Hot Rod kehuu uuden kiekon olevan todella suuri harppaus eteenpäin Gemini Fivelle. Nyt yhtye on päässyt kehittymään musiikillisesti siihen suuntaan kuin se itse haluaa — kompromisseja ei ole tehty. Miehen mukaan ryhmän vahvuus on aina ollut räiskyvissä live-esiintymisissä. Tämä tuleva kiekko kuitenkin osoittaa, että myös studionauhoitettu materiaali tehoaa yhtä hyvin kuin suorana soitettu räime. Hän hehkuttaa albumin energisyyden olevan käsinkosketeltavaa, sensaatiomaista. Hot Rod niittaa kommenttinsa toteamalla Gemini Fiven olevan raa’an hard rockin puolustaja.
Yhtye värväsi muutamia päiviä sitten uuden kitaristin joukkoihinsa. Uuden kitarasankarin nimi on Dany “Dee Dee” Douglas, jonka bändin muut jäsenet kertovat tuovan remmiin paljon kaivattua nuorta verta. Hän on avoin uusille ideoille, joten se sopii bändille kuin nyrkki naamaan. “Dee Dee” on kotoisin Ruotsista, pienestä Karlstadin kaupungista. Mies on lisäksi hyvä ystävä industrial metallia mättävän Deathstarsin Catin kanssa. Gemini Five tunnustaakin, että juuri Cat kertoi Dany Douglasista bändille.
GF tulee juhlistamaan “Sex Drugs Anarchy” -albuminsa ilmestymistä tekemällä kotikaupungissaan Tukholmassa julkaisujuhlan 28. päivä maaliskuuta. Juhlaa vietetään Crazy Nights -klubin tiloissa.
Uusi pitkäsoitto on seuraaja yhtyeen kolme vuotta sitten julkaisemalle “Black:Anthem”-albumille. Bändin debyyttialbumi on vuonna 2003 valmistunut “Babylon Rockets”.
Gemini Five esiintyy:
- 28. maaliskuuta 2008: Crazy Nights (Tukholma, Ruotsi) [singlen julkaisujuhla]
- 3. huhtikuuta 2008: Tattoo Boat Cruise (Silja Line) (Tukholma, Ruotsi)
- 10. huhtikuuta 2008: Club Helter Skelter (Pub Anchor) (Tukholma, Rutosi)
- 19. huhtikuuta 2008: Mama Trash Fest 2008 (Gloria) (Helsinki, Suomi)
- 26. huhtikuuta 2008: Rocks (Tukholma, Ruotsi) [albumin julkaisujuhla]
- 23. toukokuuta 2008: Sticky Fingers (Göteborg, Ruotsi)
Bändin 23. toukokuuta Göteborgissa tekemällä keikalla rokkaa myös Velvet 69 -niminen rytmiryhmä.
Gemini Five on:
- The Star (laulu ja kitara)
- Hot Rod (basso ja laulu)
- Sum Pete (rummut)
- Dee Dee (kitarat ja laulu)
Rokkibändi kertoo toimineensa nykyisessä muodossaan jo viiden vuoden ajan. Uransa aikana se on tehnyt lukuisia keikkoja mm. Englannissa, Saksassa, Italiassa, Belgiassa, Hollannissa ja Suomessakin. Bändi tulee konsertoimaan Helsinkiin Mama Trash Fest 2008 -tapahtumaan huhtikuussa 19. päivä. Kyseisessä rokkifestivaalissa esiintyy myös yhdysvaltalainen Acey Slade, ruotsalainen Deathstars, italialainen Dope Stars Inc. ja ruotsalaiset Maryslim sekä Sexydeath. Kotimaista edustustoa tarjoaa Stereo Junks!, The 69 Eyes ja Vanity Beach.