Ensi viikolla Suomeen saapuva Hayseed Dixie sai AC/DC:n innostumaan omista biiseistään.
- Julkaistu 28.04.2010
- Tagit: ac/dc, hayseed dixie
- Luettu 1819 kertaa
Kun yhdysvaltalainen Hayseed Dixie julkaisi albuminsa “A Hillbilly Tribute to AC/DC”, muuan Cliff Burton kutsui bändin soittamaan AC/DC:lle yksityiskeikan. Hayseed Dixien jäsenet olivat otettuja kutsusta ja luonnollisesti soittivat pyydetyn konsertin. Esityksen jälkeen AC/DC:n jäsenet hämmästelivät kuinka hyviä kappaleita heillä onkaan — ja vaativat saada maksaa keikasta palkkion, vaikka Hayseed Dixie oli tullut esiintymään ilmaiseksi.
Hayseed Dixie on tullut tunnetuksi hillittömistä cover-versioistaan tunnetuista rock-klassikoista, jotka saavat kyytiä mandoliinilla, viululla ja banjolla. Yhtyeen käsittelyyn ovat joutuneet AC/DC:n lisäksi mm. Black Sabbath, Motörhead, Aerosmith, Queen ja Kiss, jonka basisti Gene Simmons totesi kuultuaan Hayseed-albumillisen Kiss-covereita: En malta odottaa royalty-shekkiä!
Bändi saapuu ensi viikolla ensimmäistä kertaa Suomeen ja soittaa minikiertueellaan yhteensä viisi keikkaa.
Hayseed Dixie Suomessa:
- 4. toukokuuta 2010: Swengi (Järvenpää, liput: 8 €)
- 5. toukokuuta 2010: House of Rock (Kouvola, liput: 10 €)
- 6. toukokuuta 2010: Henry’s Pub (Kuopio, liput: 8 €)
- 7. toukokuuta 2010: Lutakko (Jyväskylä, liput: 8 €)
- 8. toukokuuta 2010: Virgin Oil Co (Helsinki, liput: 12 €, ennakko: Tiketti + toimituskulut)
Hayseed Dixie on julkaissut seitsemän albumia, joista osa sisältää myös bändin omia sävellyksiä. Kahdekas albumi “Killer Grass” julkaistiin maailmanlaajuisesti helmikuun alussa. Keikan järjestää Urbanitedmusic. Lisätietoja yhtyeestä löytyy sen nettisivuilta osoitteesta www.hayseed-dixie.com.
Hayseed Dixie on:
- John Wheeler (laulu, kitara ja viulu)
- Don Wayne Reno (bansjo)
- Dale Reno (mandoliini ja kitara)
- Jake Byers (bassokitara)