Herra Ylppö avaa yleisölle oman taidenäyttelyn.

Kellertävä valokuva kaljupäisestä Herra Ylpöstä, joka katselee ilmeettömänä eteensä ja pitää kaksin käsin edessään lappua, jossa lukee mustalla värllä "Pojat ei tanssi". Kuvan yläosassa valkoisella värillä mustaa taustaa vasten lukee Herra Ylppö & Ihmiset Julkaistaan 20.1.2010

Herra Ylppö laittaa pystyyn oman taidenäyttelyn 11. tammikuuta. Taulut ovat nähtävissä Helsingin Kaapelitehtaan Hima & Salissa aina helmikuun loppuun saakka. Usein kuulee kuinka ihmiset valittavat kiirettä. Siksi päätin hoitaa itselleni lisää töitä. Piirtäminen on toimintaa, jota on mahdotonta tehdä kiireellä. Se rauhoittaa. Tosin, jos ei samaan aikaan kuuntele musiikkia, tulee hulluksi., Ylppö tuumaa.

Herra Ylppö & Ihmiset julkaisee toisen albuminsa, “Pojat ei tanssi“, tammikuun 20. päivä. Ylppö kuvailee albumiaan seuraavanlaisesti; Kutsuisin tätä suomenkieliseksi indierockiksi, jota ei juuri ole aiemmin tehty. Tarkoitan siis musiikkisuuntausta, joka on jo pitkään inspiroinut minua. Onhan indien alkuperäinen merkitys vähän toinen. Jo edellisellä ‘Sata Vuotta’ -levyllä minua kiinnosti jonkun tuoreen musiikillisen kulman tuominen suomenkieliseen rockiin. Tämä ajatus jatkuu edelleen. Toki mukana on ripaus 70-lukuista groovea. Luonnollinen bändisointi on tärkeä. Olen erittäin tyytyväinen yhtyeen svengaavuuteen je sen soundiin. Sanoituksissa olen palannut omalle alueelleni eli yksilön tuntojen kuvaajaksi.

Eihän se ole mies eikä mikään, joka ei keksi omaa musiikin alalajia. Ville Valo keksi Love Metalin. Minä jatkan Reality Rockin lanseeraamista, Ylppö toteaa.

Useiden kappaleiden sävellystyössä on ollut mukana Herra Ylpön lisäksi Hamid Moeini ja Jami Westergård. Sanoituksista vastaa Ylppö. Kokoonpano on seuraava: Herra Ylppö (laulu), Hamid Moeini (kitara), Jami Westergård (basso), Jukka “Kosmo” Kröger (rummut), Joona Kukkola (koskettimet), Janne Halmkrona (kitara), Rauli “Rake” Eskolin (tuotanto).

Herra Ylppö & Ihmiset julkaisi debyyttilevyn “Sata vuotta” helmikuussa 2008. Albumi meni tuolloin suoraan virallisen albumilistan ykköseksi ja myi saman vuoden syksynä kultaa. Debyytti oli niin arvostelu- kuin myyntimenestyskin. Herra Ylppö & Ihmiset voittivat Vuoden debyyttialbumin Emma-patsaan.

Herra Ylppö & Ihmiset esiintyy:

  • 26. helmikuuta 2010: Virgin Oil Co. (Helsinki)
  • 1. maaliskuuta 2010: Bepop, Holiday Club (Saariselkä)
  • 4. maaliskuuta 2010: 45-Special (Oulu)
  • 5. maaliskuuta 2010: West Coast Bar (Kokkola)
  • 6. maaliskuuta 2010: Konsta (Kaustinen)
  • 12. maaliskuuta 2010: Club B-52 (Ähtäri)
  • 13. maaliskuuta 2010: Stadium (Kokemäki)
  • 19. maaliskuuta 2010: Kellari / Karjalantalo (Joensuu)
  • 20. maaliskuuta 2010: Henry’s Pub (Kuopio)
  • 25. maaliskuuta 2010: Bar Kino (Pori)
  • 26. maaliskuuta 2010: Lutakko (Jyväskylä)
  • 27. maaliskuuta 2010: Radio Rock Risteily (Helsinki)
  • 1. huhtikuuta 2010: Bar 54 (Forssa)
  • 2. huhtikuuta 2010: Bar Totem (Lappeenranta)
  • 3. huhtikuuta 2010: Rockin’ Hood (Salo)
  • 9. huhtikuuta 2010: Yo-Talo (Tampere)
  • 10. huhtikuuta 2010: Rytmikorjaamo (Seinäjoki)
  • 17. huhtikuuta 2010: Osmantupa (Eura)
  • 23. huhtikuuta 2010: Bar Hovi (Rauma)
  • 24. huhtikuuta 2010: Old Texas (Kaarina)
  • 30. huhtikuuta 2010: Kantri (Kauhava)
  • 7. toukokuuta 2010: Kulttuurikeskus Poleeni (Pieksämäki)
  • 8. toukokuuta 2010: Tavastia (Helsinki)
  • 12. toukokuuta 2010: Ravintola Puikkari (Kuopio)
  • 21. toukokuuta 2010: Klubi (Turku)
  • 22. toukokuuta 2010: Puustelli (Alavus)
  • 27. toukokuuta 2010: On the Rocks (Helsinki)
  • 5. kesäkuuta 2010: Night Factory (Harjavalta)

Herra Ylppö & Ihmiset on:

  • Herra Ylppö (laulu)
  • Hamid Moeini (kitara)
  • Joona Kukkola (kosketinsoittimet)
  • Jami Westergård (basso)
  • Jukka Kröger (rummut)

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot