Julma-Henri & Syrjäytyneet: "Psykoterapia".
- Julkaistu 30.01.2010
- Tagit: julma-henri & syrjäytyneet
- Luettu 2952 kertaa
Kuvassa Julma-Henri
Oulun korkeudelta käsin toimiva hiphop-poppoo Julma-Henri & Syrjäytyneet tulee julkaisemaan maaliskuun viimeisenä päivänä uuden albumin. Kiekko sai nimekseen “Psykoterapia”. Sen julkaisemisesta täällä Suomen rajojen sisällä vastaa levy-yhtiö Ähky Records jakelijana toimii Playground Music. Sama Ahky Records -levymerkki toimitti ihmisten ilmoille myös Julma-Henrin edellisen pitkäsoiton, lokakuussa 2009 ilmestyneen albumilevyn “Outo nauha”. Uutukaisalbumin antiin voi tutustua ryhmän MySpace-sivuilla. Omakustanneopuksen tuottivat oululainen Jere Nivukoski ja Universtas.
Julma-Henri & Syrjäytyneet paljasti aikaisemmin uudella “Psykoterapia”-albumilla kuultavan progressiivista rytmimusiikkia yhdisteltynä psykologiaan. Uusi albumi tulee olemaan rytmiryhmän järjestyksessä kolmas äänite. Ryhmän musiikillisten toimien ohessa Julma-Henri on omatoimisesti julkaissut “Outo nauha” -nimisen äänitteen edellisen vuoden jälkimmäisellä puoliskolla. Yhtyeen musiikkia voi hankkia CD-formaatissa esimerkiksi Levykauppa X:n tiskiltä ja digitaalisessa muodossa Equal Dreamsista.
“Psykoterapia”-albumin kappaleet:
- Alku
- Kipu
- Minä?
- Mistä?
- Miten?
- Ahdistus
- Masennus
- Itsetunto
- Toipuminen
- Tunteet osa 1
- Tunteet osa 2
- Minä
Julma-Henrin “Outo nauha”, joka on nuoren Helsingistä käsin toimivan levymerkki Ähky Recordsin järjestyksessä yhdeksäs julkaisu, kipusi ilmestymisviikollaan Suomen virallisella albumilistalla 22. sijalle. Levy-yhtiö edustaa Julma-Henri & Syrjäytyneet -viritelmän lisäksi Aistia ja Emetoa, Aztraa, Black Magic Sixiä, Kaucasta sekä viimeksi mainitustakin musiikkiprojektista tuttua Laineen Kasperia.