Eagle julkaisee kaksi Rolling Stones -DVD:tä.

Ensimmäinen Eagle Rock Entertainmentin Rolling Stones -julkaisuista kantaa nimeä “Stones In Exile”. DVD kartoittaa vuoden 1972 aikana koettua “Exile On Main Street” -albumin tekoa. DVD-julkaisu näkee päivänvalon heinäkuussa 2010. Toinen DVD, nimeltään “Ladies And Gentlemen… The Rolling Stones”, on legendaarinen konserttitaltiointi vuodelta 1972 retusoituna. DVD, sekä Blu-ray julkaistaan syksyllä 2010.

Eagle Rock Entertainment solmi Rolling Stonesin musiikin julkaisemista varten julkaisusopimuksen aikaisemmin kuluvana vuonna. Sopimus takaa DVD-teosten kauppoihin saattamisen kuluvan vuoden varrella. DVD:t käsittelevät Britannian tunnetuimman rock’n‘roll-ryhmän toimia sen pitkän uran alkuajoista lähtien. Alkuaikoina joidenkin mukaan rytmiryhmä loi uransa hienoimmat teokset ja valoivat nimensä rock-musiikin rintamalle pysyvästi.

Ensimmäinen tulevista DVD-teoksista käsittelee klassikkoalbumin “Exile On Main Street” luomistöitä. Kyseinen pitkäsoitto julkaistiin alunperin vuonna 1972 tuplavinyylinä. Sitä pidetään Rolling Stonesin yhtenä parhaimmista albumeista tähän päivään mennessä. DVD-levy julkaistaan jossain vaiheessa kesäkuuta. Sen tarkkaa julkaisupäivämäärää ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta teoksen sisältä tullaan löytämään runsaasti bonusmateriaalia varsinaisen albumin tekemisen kartoittamisen lisäksi.

Jälkimmäinen DVD kertoo legendaarisesta Rolling Stonesin konsertista, joka taltioitiin filmikameroiden turvin vuonna 1972. Restauroitu teos julkaistaan DVD:nä ja se on suunniteltu saatettavaksi myös ainakin rokkareiden kotiseudulla valkokankaillekin asti. Tämä teos tullaan julkaisemaan jossain vaiheessa syksyä korkealaatuisena Blu-ray-levynä.

Rolling Stones on:

  • Mick Jagger (laulu, lyömäsoittimet ja huuliharppu)
  • Keith Richards (kitara)
  • Ron Wood (kitara)
  • Charlie Watts (rummut)

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot