Kendin "Loudspeaker"-albumi julkaistaan keskiviikkona.

  • Julkaistu 29.09.2008
  • Tagit:
  • Luettu 1371 kertaa

Kendi-nimisen musiikkiduon "Heartbeat Of The City" -singlen kansikuva. Kuvassa näkyy sinistä taustaa vasten mustavalkoisina karkeasti taustasta syvättyinä hahmoina mies ja nainen. Nainen oikealla. Hän pitää kättään kohtisuoraan ylöspäin ja katsoo alaspäin Albumi kaupoissa 1.10.

Jaakko Salovaaarasta ja Yaviksesta koostuva Kendi julkaisee debyyttialbumin “Loudspeaker” keskiviikkona 1.10.2008.

Kendin soundissa sekoittuvat vaikutteet laidasta laitaan. Teimme levyä vuoden ajan ja tekeminen oli todella vapauttavaa ja hauskaa, koska lähdimme liikkeelle siitä, että rajoitteita ei ole ja kokeilimme kaikkea joka inspiroi meitä. Taustalla kaikissa biiseissä kuitenkin vaikuttaa Jaakon vahva konemusiikki- ja minun rap-tausta, kertoo Yavis.

Kendin “Loudspeaker”-albumi tullaan julkaisemaan myös Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Radioille on jaettu Kendin uusi single “Heartbeat Of The City“. Tunnelmallinen kappale esittelee mainiosti Kendin monipuolisuutta. Kuuntele kappale tästä.

Kendi esiintyy:

  • 1. lokakuuta 2008: Onnela (Rovaniemi)
  • 2. lokakuuta 2008: Onnela (Oulu)
  • 3. lokakuuta 2008: Onnela (Kajaani)
  • 4. lokakuuta 2008: Giggling Marlin (Kuopio
  • 8. lokakuuta 2008: Onnela (Seinäjoki)
  • 9. lokakuuta 2008: Giggling Marlin (Jyväskylä)
  • 10. lokakuuta 2008: Onnela (Kotka)
  • 11. lokakuuta 2008: Onnela (Salo)
  • 15. lokakuuta 2008: Onnela (Imatra)
  • 16. lokakuuta 2008: Onnela (Lahti)
  • 22. lokakuuta 2008: Giggling Marlin (Lappeenranta)
  • 23. lokakuuta 2008: Onnela (Tampere)
  • 24. lokakuuta 2008: Onnela (Turku)

Kendi on:

  • Yavis
  • Jaakko Salovaara

Kendi on tuoreilla tanssibiiteillä varustettu kaksikko. Kendi koostuu naisräp-artisti Yaviksesta ja tuottaja Jaakko Salovaarasta. Tämän tykin kaksikon yhteistyö sujuu mutkattomasti: Yavis vastaa kappaleiden sanoitus- ja räppäyspuolesta ja Jaakko Salovaara kappaleiden sävellyksistä ja tuottamisesta. Tällä tanssibiittiä ja räppiä yhdistävällä yhtyeellä ei ole musiikillisia rajoja.

Kendin omalaatuinen soundi on kahden hyvin erilaisen artistin löytämän yhteisen sävelen lopputulos, kertoo Yavis ja Salovaara.

Yavis on aikaisemmin julkaissut omaa materiaalia, vaikuttanut useammassa hiphop-kollektiivissa ja ollut mm. perustamassa suomalaisia naisräppäreitä promoavaa Femcees Finlandia. Jaakko Salovaara on menestynyt Emma-palkittu tuottaja, jonka tuotoksia ovat mm. Daruden “Sandstorm” ja Bomfunk MC`s “Freestyler” -biisit. Salovaara on myös maailmanlaajuisesti tunnettu DJ ja artisti.

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot