KISS otti käyttöön VIP-paketit.

  • Julkaistu 28.03.2008
  • Tagit:
  • Luettu 2098 kertaa

Maailman legendaarisimpiin ja tunnetuimpiin hard rock -yhtyeisiin lukeutuva KISS on juuri laskenut ilmoille tiedon bändin tulevalla “Kiss Alive / 35 World Tour” -kiertueen yhteydessä, joka tuo bändin Helsinkiinkin, järjestettävistä fanitapaamisista. Fanaattisimmille faneille tarkoitettuja VIP-paketteja myydään yksinoikeudella osoitteessa KissOnTour.com-sivustolla, joka on eräänlainen virtuaalinen tukikohta bändin Euroopan-kiertueen valloitusreissun ajan. Erityiset vippipaketit ovat ensimmäisen kerran KISSin pitkän uran aikana jaettavia fanitapaamismahdollisuuksia Euroopassa. Yhtyeen keikkaputki täällä Vanhalla mantereella murahtaa käyntiin Saksan Oberhausenista 9. toukokuuta. Suomessa bändi tulee tekemään kaksi loppuunmyytyä live-esiintymistä toukokuun lopussa peräkkäisinä päivinä.

Rahakkaimmat KISS-fanit voivat nyt täällä Euroopassa hankkia ensimmäistä kertaa VIP-paketteja, joiden valtuuttamina he pääsevät tapaamaan idoleitaan kasvotusten. Nämä ainutkertaiset ja rajoitettuna määränä kaupattavat paketit eivät sisällä pääsylippuja tapahtumaan, vaan piletit on ostettava erikseen. Kaupattavana olevat kolme fanipakettia ovat seuraavat:

  • KISSin ennen keikkaa tapahtuva souncheck -paketti oikeuttaa fanin pääsemään ennen varsinaista konserttia tapahtuvaan äänenlaatua ja -voimakkuutta hiottavaan vaiheeseen. Paketti sisältää lisäksi ohjelmalehtisen, bändin kiertuepaidan “KISS Europe ’08”) ja muutaman euron arvoisen alennuskupongin yhtyeen viralliseen nettikauppaan.
  • KISSin meet-and-greet -paketti sisältää oikeuden tavata KISS-yhtyeen jäsenet henkilökohtaisesti. Pakettiin sisältyy myös ryhmävalokuva bändistä ja fanista, suuri bändivalokuva, KISS-kiertueen ohjelmalehtinen, kiertueella myytävä bändipaita ja todistus tapaamisesta, sekä parinkympinen arvoinen alennuskupunki KISSin viralliseen nettikauppaan.
  • KISSin meet-and-greet ja soundcheck -paketti on yhdistelmä kahdesta ylemmästä paketista. Tähän VIP-pakkaukseen sisältyy ainutlaatuinen mahdollisuus tavata KISS-ryhmän jäsenet, päästä ennen keikkaa järjestettävään soundcheckiin, henkilökohtainen valokuva bändin kanssa, suurikokoinen bändivalokuva, KISSin kiertueen ohjelmaläpyskä, laminoitu todistus VIP-paketista ja parinkymmenen euron arvoinen kuponki orkesterin viralliseen nettikauppaan.

Tuleva Euroopan-kiertue, nimeltään “European Kiss Alive / 35 Tour”, sisältää esiintymisiä ainakin 17 eri maassa, joiden joukossa on esiintymisiä suurimmissa kesäajan festivaaleissa. Yhtye tulee tällä kiertueellaan pääsemään ensimmäistä kertaa keikkailemaan Moskovaan, Pietariin ja Veronaan. Kyseessä on ensimmäinen suurempi keikkaputki Euroopan alueella sitten vuoden 1999 “Psycho Circus Tour” -kiertueen. Loppuunmyytyjä keikkoja on Suomen lisäksi myös Ruotsissa ja Norjassa.

KISS on:

  • Gene Simmons (laulu ja basso)
  • Paul Stanley (laulu, kitara)
  • Eric Singer (rummut)
  • Tommy Thayer (kitara)

Bändi teki 22. päivä kuluvaa kuukautta konsertin Uudessa-Seelannissa, joka päätti yhtyeen Oseaniaan tähdätyn visiittirumban. Viimeinen keikka maassa tapahtui Wellingtonin Rock2WGTN:n suunnalla, jossa konsertoi KISS-armeijan lisäksi myös Alice Cooper ja suomalainen viisuvoittaja Lordi. Kiertueen settilista oli seuraava:

  1. Deuce
  2. Shout It Out Loud
  3. Lick It Up
  4. I Love It Loud
  5. Firehouse
  6. Calling Dr. Love
  7. Shock Me
  8. Let Me Go, Rock ‘N’ Roll
  9. 100,000 Years
  10. God Of Thunder
  11. Black Diamond
  12. Love Gun
  13. Detroit Rock City
  14. Shandi
  15. I Was Made For Lovin’ You
  16. Rock And Roll All Nite

Settilista on vakiintunut yllä listattuun muotoon. Mahdollisesti myös Suomessa bändi tulee soittamaan saman setin.

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot