Tagipilvi: kiss

Kiss julkaisee 20. albuminsa lokakuussa

Rokkilegenda Kiss suunnittelee julkistavansa "Monster"-nimisen pitkäsoittonsa Universal Music Enterprises -levymerkin kautta lokakuussa 2012. Luvassa on tusinan verran suoraviivaista rokkimusiikkia sisältävää tulitusta, jonka säveltämiseen ja valmistamiseen kaikki bändin jäsenet osallistuivat. Paul Stanleyn, Gene Simmonsin, Tommy Thayerin ja Eric Singerin uutukaisalbumi on yhtyeen 40-vuotisen uran järjestyksessä 20. Bändi on myynyt levyjään yhteensä yli 100 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti.

Kiss: "Best of Kiss Alive 35".

Yhdysvalloissa perustettu hard rock -yhtye Kiss julkaisi urallaan jälleen uuden livealbumin. Kiekko sisältää Kissin syyskuun 25. päivä aloittaman Pohjois-Amerikan alueella tehtävän kiertueen keikkataltiointeja. Levyn nimi on “Best of ALIVE 35: North American Tour 2009” ja sen soittolistalla kuullaan yhteensä 27 biisiä. Kappaleista kertyy musiikillista ilosanomaa noin 148 minuutin edestä. Kappaleet on remiksattu ja remasteroitu Conrcet Onlinen voimin. Levylle päätyneet biisit nauhoitettiin Kissin kiertueella 21:ltä eri paikkakunnalta. Tarjolla on hittikappaleiden “Deuce”, “Strutter”, “Rock and Roll All Nite” lisäksi rokkiklassikkoja, kuten “Detroit Rock City” ja “Shout It Out Loud”, sekä bändin aivan tuorein singleviisu “Modern Day Delilah” tulkittuna elävän yleisön edessä.

Kiss esiintyy kiertueellaan siellä missä fanit haluavat.

Yhdysvaltalainen naamaribändi Kiss (www.kissonline.com) on päättänyt viedä uransa uudelle suunnalle toteuttamalla ensimmäisen kiertueensa, jonka keikkapaikat bändin fanit saavat valita. Rokkaribändi juhlistaa 35-vuotista taivaltaan soittamalla maailmankiertueen, joka vie yhtyettä Etelä- ja Pohjois-Amerikkaan ja tänne Eurooppaankin. Ryhmä on tällä hetkellä soittamassa suurille yleisöille Brasilian maaperällä, jonne soitinyhtye on organisoinut keikkoja koettavaksi jalkapallostadioneilla niiden osoittauduttua parhaiksi paikoiksi hoitaa tällaisia suuria ihmismassatapahtumia. Kiss siirtyy Brasiliasta soittamaan Yhdysvaltoihin ja Kanadaan, joissa bändi aikoo eilen antamansa tiedon mukaan, soittaa keikkoja juuri siellä missä fanit heidät haluavat nähdä.

Kiss: "Kiss Best — Kissology".

"Kiss Best — Kissology" -kokoelman kansitaide. Kuvassa näkyy mustaa pohjaväriä vasten Kissin logo ja kuva reunustettuna koristeellisella ornamenttikuviolla. Kuvan keskellä näkyy jonkinlaisia abstrakteja hahmoja ja japanilaista kirjoitusta punaisella tekst Kiss-kokoelma japanilaisille

Nelihenkinen yhdysvaltalaisyhtye Kiss (www.kissonline.com) saa jälleen täydennystä muhkeaan levyhyllyynsä julkaisemalla DefSTAR Recordsin / Sony Music Japanin kautta 27. päivä ensisijaisesti japanilaisille faneille tarkoitetun kokoelma-albumin “Kiss Best — Kissology”. Se sisältää bändin parhaimpia hittibiisejä yhteensä 15 värssyn verran. Kiekosta painetaan normaalin version lisäksi erikoispainos, joka on varustettu bonus-DVD:llä, jolla nähdään keikkataltiointi vuodelta 1977. Kyseinen taltiointi on alunperin DVD-sarjalta “Kissology Vol. 1-3”. Keikkataltiointi on Budokanissa 2. huhtikuuta 1977 Kissin soittamalta keikalta. DVD-levyn materiaaleja ei ole tekstitetty. CD sisältää uudelleenäänitetyt versiot kappaleista soitettuina Kissin nykyisellä kokoonpanolla, johon lukeutuu vanhojen konkarien lisäksi kitaristi Tommy Thayer ja rumpali Eric Singer.

Gene Simmons: "Haudassa ehtii lomailla".

Vuonna 1949 syntynyt KISS-bändin laulaja-basisti Gene Simmons kertoo kotisivuillaan osoitteessa www.genesimmons.com kirjoittamassaan uutisessa, että hänellä on nyt vähän kiireistä, mutta hän ehtii kyllä lomailemaan sitten kun hauta kutsuu. Mies järjesti lauantaina 4. päivä kuluvaa kuukautta noin 1200 osanottajalle puheen kihlautumisensa johdosta Yhdysvaltojen Nashvillessä. Suuri osa yleisöstä kuului jollain tavoin liikemaailman joukkoihin.

Gene Simmons kertoo, että hänellä on aina ollut vapaa ja ehkä vähän kummallinenkin tapa tehdä asioita ilman läpikotaista ennakkosuunnittelua tai muistiinpanoja — tämä yleensä tarkoittaa KISS-koplan jäsenen mukaan sitä, ettei hän yleensä tiedä mihin on menossa. Hän on aina tehnyt kovasti töitä, ei ole koskaan ehtinyt pitää varsinaista lomaa. Eikä hänellä ole nytkään mitään halua lähteä lomailemaan huolimatta avioliittolupauksen tekemisestä. Haudassa sitä ehtii lepuutella raajojaan. Mies paljastaa myös, että hän on ollut nykyisessä parisuhteessaan jo 25 vuoden ajan, mutta ei ole koskaan ollut varsinaisesti naimisissa.

KISS otti käyttöön VIP-paketit.

Maailman legendaarisimpiin ja tunnetuimpiin hard rock -yhtyeisiin lukeutuva KISS on juuri laskenut ilmoille tiedon bändin tulevalla “Kiss Alive / 35 World Tour” -kiertueen yhteydessä, joka tuo bändin Helsinkiinkin, järjestettävistä fanitapaamisista. Fanaattisimmille faneille tarkoitettuja VIP-paketteja myydään yksinoikeudella osoitteessa KissOnTour.com-sivustolla, joka on eräänlainen virtuaalinen tukikohta bändin Euroopan-kiertueen valloitusreissun ajan. Erityiset vippipaketit ovat ensimmäisen kerran KISSin pitkän uran aikana jaettavia fanitapaamismahdollisuuksia Euroopassa. Yhtyeen keikkaputki täällä Vanhalla mantereella murahtaa käyntiin Saksan Oberhausenista 9. toukokuuta. Suomessa bändi tulee tekemään kaksi loppuunmyytyä live-esiintymistä toukokuun lopussa peräkkäisinä päivinä.

Def Leppard esiintyy 4. kesäkuuta Suomessa.

Def Leppard Suomeen 4.6.2008 Lykkäsi keikkaa KISS:in takia

Nyt kun KISS aikoo tehdä Suomessa toisenkin keikan, on Def Leppardin (www.defleppard.com) aikaisemmin ilmoittamaa keikka-aikaa jouduttu vaihtamaan. Hard rock -ryhmä Def Leppardin sanomasta päästään nauttimaan toukokuun sijaan vasta kesäkuussa keskiviikkna 4. kesäkuuta. Konserttipäivämäärää jouduttiin lykkäämään, sillä KISS tulee esiintymään samassa paikassa, eli Helsingin Jäähallissa tiloissa 27. toukokuuta. Myös sitä seuraava päivä on varattu KISS-yhtyeelle, jonka keikka ehdittiin myydä loppuun vain muutamassa minuutissa ennakkolippujen myyntiin laskemisesta.

Pääsyliput yhdysvaltalaisen DL:n konserttiin lasketaan ennakkomyyntiin Lippupalvelun verkoston kautta maanantaina 10. päivä maaliskuuta.

KISS Helsinkiin — loppuunmyyty alle 7 minuutissa!

Yhdysvaltalainen hard rock -legenda KISS tulee Suomeen toukokuun 28. päivä, jolloin se aikoo esiintyä helsinkiläisen Hartwall-areenan tiloissa. Bändin keikalle varatut 13 000 lippua on myyty loppuun vain seitsemän minuutin sisällä siitä kun ne laskettiin ennakkomyyntiin tämän päivän aamulla. Bändi on jälleen tehnyt historiaa. Myös lukuisia muita yhtyeen live-esiintymisiä on myyty loppuun ennätysajassa, sillä Prahassa 6. kesäkuuta vietettävä KISS-kokemus sekä Tukholmassa 30. toukokuuta järjestettävä esiintyminen on myyty ennakkopilettien osalta täysin loppuun. Tukholmassa yhtye esiintyy 30 000 hengelle. Siellä liput vietiin käsistä 25 minuutissa. Myös Norjan Oslossa, jossa bändi esiintyy Valhallin lavalla, on myyty ääriään myöten täyteen.

KISS nosti syytteen — haluaa 900 000 dollaria.

Rokkibändi KISS aikoo nostaa syytteen kanadalaista promoottoria vastaan, sillä bändin yksittäisen konsertin perumisesta koituneet kustannukset ovat väitetysti yli 900 000 Yhdysvaltain dollaria. Kanadan Vancouverissa sijaitseva tapahtumajärjestäjä lupasi KISS-joukoille, että he voivat konsertoida vaikka yötäpäivää, mutta tämä suunnitelma ei syystä tai toisesta toteutunut. Brittiläisen Kolumbian korkeimmalle oikeustasolle lähetetyssä syytekirjelmässä KISS-bändin lakimiehet sanailivat peruuntuneen konsertin aiheuttaneen bändin maineelle mittavaa haittaa. 12 päivää ennen varsinaista konserttia, syyskuussa 2007, Big Mountain Concert Company päätti perua koko keikan. Yhtyeen oli tarkoitus soittaa 90 minuutin pituinen keikka.

Gene Simmons: "En ole naimisissa!"

Gene Simmons (www.genesimmons.com), joka tunnetaan parhaiten pitkäkielisenä rokkibändi Kissin keulahahmona, uutisoi nettisivuillaan olevansa sinkku. Hän ei ole mennyt naimisiin, eikä ole menossakaan. Mies tahtoo tehdä tämän tosiasian selväksi kaikille & ihan jokaiselle. Hän kertoo yllättyvänsä aina kun naiset jatkuvasti puhuvat vihjailevasti hänen “vaimostaan”.

Käyttöehdot