Krokus tekee comebackin alkuperäisellä kokoonpanolla 20 vuoden tauon jälkeen!
- Julkaistu 12.02.2010
- Tagit: krokus
- Luettu 2192 kertaa
Julkaistaan 3.3.2010
Sveitsin menestynein rockyhtye Krokus palaa takaisin alkuperäisellä kokoonpanollaan lähes 20 vuoden tauon jälkeen. Comeback-albumi “Hoodoo” on tehty Krokuksen perustajajäsenten voimin. Laulaja Marc Storace on vakuuttunut yhtyeen uusimmasta albumista; Teemme comebackin todella freesillä rockalbumilla, joka tulee tekemään vaikutuksen. Vahvoja sävellyksiä, vahvoja riffejä — tällä kertaa kaikki on tehty oikein ja emme malta odottaa, että pääsemme soittamaan tämän levyn biisejä keikoille!
Krokus perustettiin 1974 pienessä sveitsiläisessä kylässä, Solothurnissa. Sen kulta-aikaa olivat vuodet 1980–1984, jolloin yhtye keikkaili mm. USA:ssa, Kanadassa ja Englannissa tiuhaan. Krokus on myynyt pelkästään Sveitsissä yli miljoona levyä, ja saavuttanut kulta- ja platinalevyt Yhdysvalloissa ja Kanadassa.
Albumin ensimmäinen singlejulkaisu on nimeltään “Hoodoo Woman”. Se on kuunneltavissa Krokuksen MySpace-sivuilta.
“Hoodoo”-albumin kappaleet:
- Drive It In
- Hoodoo Woman
- Born To Be Wild
- Rock ‘n Roll Handshake
- Ride Into The Sun
- Too Hot
- In My Blood
- Dirty Street
- Keep Me Rollin’
- Shot Of Love
- Firestar
Krokus on:
- Marc Storace (laulu)
- Fernando von Arb (kitara)
- Mark “Koki” Kohler (kitara)
- Chris von Rohr (basso)
- Freddy Steady (rummut)