Little Dragon: "Machine Dreams".
- Julkaistu 27.07.2009
- Tagit: little dragon
- Luettu 1552 kertaa
Julkaistaan 17.8.2009
Ruotsalaisen electropop-bändin, Little Dragonin (www.little-dragon.se), uusin studioalbumi on nimeltään “Machine Dreams”. Se on tämän göteborgilaisbändin levytysuralla jo toinen pitkäsoitto. Albumi on naislaulajan tähdittämä ja yllätyksellinen teos, jonka annista päästään nauttimaan elokuun 17. päivästä lähtien, jolloin se julkaistaan Peacefrog Recordsin kautta. “Machine Dreams” on yhtyeen kaksi vuotta sitten esiin tuoman “Little Dragon” -nimisen debyytin jatko-osa. Musiikillisesti uutukainen on huima edistysaskel verrattuna esikoisalbumiin, mutta tälläkin tekeleellä kaikki tutut Little Dragonin käyttämät elementit ovat kuultavissa. Yhtyeen mukaan uusi kiekko on elektronisempi kuin “Little Dragon”. Uuden albumin nimeksi valittu sanayhdistelmä on yhtyeen mukaan varsin kuvaava nimitys tälle pitkäsoitolle, koska bändi haluaa muistuttaa kuuntelijoilleen ihmisten nykyaikana olevan yhä enemmän tekemisissä mekaanisten koneiden ja laitteiden kanssa. Teknologian kehittyessä vuorovaikutus koneiden ja ihmisten välillä tulee kasvamaan.
Yhtye on hakenut albuminsa tyyliin vaikutteita ainakin sellaisilta bändeiltä ja artisteilta kuin Depeche Modelta, LCD Soundsystemiltä ja James Holdenilta sekä itse Princeltä.
“Machine Dreams” -albumin kappaleet:
- A New
- Looking Glass
- My Step
- Feather
- Thunder Love
- Never Never
- Runabout
- Swimming
- Blinking Pigs
- Come Home
- Fortune
Vuonna 2007 julkaistu esikoisalbumi “Little Dragon” tuotiin levykauppoihin saman levy-yhtiön kautta kuin uusikin kiekko. Esikoinen julkaistiin 3.7.2007 ja siitä prässättiin saman vuoden elokuussa erikoisversio varustettuna bonuskappaleella “Fortune”. Bonusbiisi sisältyy Japanissa julkaistuun erikoisversioon ja senpä vuoksi bonusviisukin on laulettu japaniksi.
Little Dragon on:
- ukimi Nagano (laulu ja lyömäsoitin)
- Håkan Wirenstrand (laulu ja kosketinsoittimet)
- Fredrik Wallin (laulu ja basso)
- Erik Bodin (laulu ja rummut)