McQueenin kitaristi vaihtoon.
- Julkaistu 02.07.2009
- Tagit: mcqueen
- Luettu 1558 kertaa
Iso-Britanniassa toimiva ja rock-musiikkia soittava tyttöbändi McQueen ilmoittaa joutuneensa päättämään yhteisen taipaleensa kitaristinsa Cat De Casanoven kanssa, koska bändissä instrumenttiaan jo kuuden vuoden ajan soittanut nainen halusi lähteä nyt kokeilemaan muita hommia. Yhtyeeseen jäljelle jäänyt vokalisti Leah Duors ja rumpali Hayley Cramer toivottavat nyt parhainta jatkoa entiselle soittajalleen ja toivovat hänen menestyvän uusissa projekteissaan. Yhtye työstää tällä hetkellä uutta biisikirjoa seuraavaa studioalbumiaan varten, jonka rokkarit aikovat julkaista alustavien suunnitelmien toteutuessa vuoden 2010 puolella. Kiekko julkaistaan brittiläisen independent-tason levymerkki Demolition Recordsin kauta.
Hayley ja Leah ovat tälläkin hetkellä kovin kiireisiä jatkaessaan seuraavan studioalbumin luomistyötä, eikä kitaristin kaikkoaminen tulle helpottamaan tilannetta lainkaan. Bändi etsii nyt korvaavaa muusikkoa, jonka soittotaitoa sopii odottaa kuultavaksi ensi vuoden aikana julkaistavalla pitkäsoitolla. Albumilla ei ole vielä nimeä, mutta siitä sikiää seuraaja vuonna 2007 Demolition kautta esiin tuodulle debyyttialbumille “Break the Silence”. Ensimmäisen albumin tuottajana toimi Richie Kayvan. Levy miksattiin Yhdysvaltojen maaperällä Joe Barresin toimesta. Barresi on aikaisemmin viilannut musiikkia ainakin Bad Religionille, Weezerille, Toolille ja Queens of the Stone Agelle.
Kaksihenkiseksi kutistuneen McQueenin tuuraajakitaristina toimi Mark, joka soitti Norjan Kristiansandissa järjestetyn Quart Festivalin keikan ensimmäistä kertaa McQueenin riveissä. Kesäkuun viimeisenä iltana soitettua keikkaa oli katsomassa yli 20 000 henkeä. McQueen halusi alunperin, että ex-kitaristi Cat De Casanove olisi soittanut tämän konsertin jäähyväisiksi yhtyeen kanssa, mutta nainen kieltäytyi kunniasta.
McQueen on:
Cat de Casanove (kitarat)- Leah Duors (laulu)
- Hayley Cramer (rummut)
Yhtye perustettiin marraskuussa 2003 Iso-Britannian Brightonissa. Bändi on vuosien varrella soitellut ahkearsti ympäri maailmaa, kuten Yhdysvaltojen Los Angelesissa ja Vietnamissa, sekä jakanut keikkalavan mm. Aerosmithin, Wednesday 13:n, Viking Skullin ja WASPin kanssa.