Lavett nauhoittaa debyyttialbumiaan.

  • Julkaistu 03.07.2009
  • Tagit:
  • Luettu 1389 kertaa

Lavettin EP:n "When The World Caves In" kannessa näkyy räikeitä säteitä punaiselal ja valkoisella värillä. Säteiden keskiosasas on punainen ympyrä, jossa valkoinen röpelöinen kämmenenjälki. Lavettin nimi kuvan alaosassa valkoisella värillä ja sen alla mus EP julkaistiin maalikuussa

Ruotsalainen modernia rockia luova viiden hengen yhtye, nimeltään Lavett, aikoo julkaista joko loppuvuodesta 2009 tai oitis ensi vuoden alussa debyyttialbuminsa. Bändi on nyt siirtynyt Studiomega-studioon Ruotsin Vargergissa purkittelemaan ensimmäistä pitkäsoittoaan, joka tulee olemaan pääosin englanniksi laulettua musiikkia. Bändin viisikko on tehnyt viimeisten kymmenen vuoden ajan töitä muiden musiikkiryhmien kanssa, sillä Lavettin köörissä on mm. Dark Tranquillitystä, Lost Horizonista, Those We Don’t Speak Ofista ja Sundowista tuttuja pelimanneja. Lavett tarjoaa soittotaidoistaan näytteitä omilla MySpace-sivuillaan, josta löytyvästä jukeboksista voi käydä kuuntelemassa peräti neljä biisiä yhtyeen alkuvuoden aikana julkaisemalta ensimmäiseltä äänitteeltä.

Lavett julkaisee nettisivuillaan videoleikkeitä albumin luomistyön eri vaiheista. Ensimmäinen osa videostudiopäiväkirjasta on jo julkaistu.

Bändi soitti uransa ensimmäisen keikan Göteborgissa sijaitsevan Sticky Fingersin tiloissa tammikuussa 2009. Uransa ensimmäisen EP:n yhtye julkaisi kuluvan vuoden maaliskuussa. Tuolloin ilmestyneen neljä biisiä syöneen kiekon nimi on “When The World Caves In”. Se julkaistiin CDON-nettimusiikkikaupan kautta ja sittemmin se on ulotettu myös iTunesiin, Napsteriin, Amazoniin sekä Klicktrackiin.

“When The World Caves In” -EP:n kappaleet:

  1. When The World Caves In
  2. Don’t Leave Me This Way
  3. Crash and Burn
  4. For The Rest Of My Days

Lavettin leiriläiset luonnehtivat musiikkiaan sellaiseksi, joka vie sen kuuntelijan kauniiden mielenmaisemien äärelle ja sieltä melodioiden siivittämänä hiomattoman ja voimakkaan rock-nirvanan luo kyläilemään.

Lavett on:

  • Daniel Heiman (laulu)
  • Michael Niklasson (basso)
  • Robert Vintervind (kitara)
  • Manne Engtröm (kitara)
  • Christian Silver (rummut)

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot