Itävallan mind.in.a.box julkaisee "R.E.T.R.O"-albumin.
- Julkaistu 04.01.2010
- Tagit: mind.in.a.box
- Luettu 1599 kertaa
Julkaistaan 26.2.2010
Itävallasta kotoisin oleva ja elektronista musiikkia esille laittava mind.in.a.box (wwwmindinabox.com) uutisoi julkaisevansa Euroopan alueella seuraavan studioalbuminsa helmikuussa. Uusi pitkäsoitto sai nimekseen “R.E.T.R.O” ja julkaisijakseen Dependent Recordsin, joka tähtää albumin levykauppoihin tuomiseen helmikuun 26. päivä. Opus tullaan julkaisemaan jossain vaiheessa kevättä myös Yhdysvaltojen alueella. Yhteensä hieman yli 54 minuuttia musiikkia sisältävä pitkäsoitto on tehokas sekoitus futurepoppoa, progressiivista trancea ja cyberpunkia. Albumi on aikamatka yhtyeen juurille 1980-luvun alkuun, jolloin Commondore 64 oli päivän kuuma sana ja itsetehty elektroninen musiikki nosti päätään Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.
Kahden hengen miehittämä mind.in.a.box uutisoi ensimmäistä kertaa uuden studiosoiton luomisesta joulukuun alussa, jolloin “R.E.T.R.O”-kiekon ilmoitettiin ilmestyvän vuoden 2010 alussa. Albumilla kuullaan bändin omien biisien ohessa jonkin verran mind.in.a.boxin tekemiä tulkintoja muiden yhtyeiden kulttikappaleista. Oman musiikin tekemisen ohessa bändi tulkitsi kanadalaisen The Rabid Whoren kappaleen “My Love, My Blood”. Kyseinen kappale ilmestyi alunperin kanadalaisyhtyeen debyyttialbumilla “Autraumaton”, jonka Euroopan-version soittolistalle mind.in.a.boxin tulkinta sullotaan. Itävaltalaisten musiikilliseen meininkiin voi tutustua yhtyeen omilla MySpace-sivuilla.
“R.E.T.R.O”-albumin kappaleet:
- Last Ninja 3
- Lightforce
- The Last V8
- Supremacy
- Shades
- 8 Bits
- Mindkiller
- The Last Ninja
- I Love 64
- We Cannot Go Back To The Past
- Whatever Mattered
mind.in.a.box on:
- Stefan Poiss
- Markus Hadwiger