Musatohtorit debytoivat Tavastialla.
- Julkaistu 20.10.2009
- Tagit: jean s., musatohtorit
- Luettu 2090 kertaa
Hyvinvointia edistävän uuden lastenmusiikkiorkesterin konserttikiertue alkaa Helsingin Tavastialta sunnuntaina 25.10.2009. Musatohtoreiden reseptin mukaisesti konsertit rakentuvat iloiseen ja opettavaiseen meininkiin, joka pohjautuu juurevaan rytmimusiikkiin.
Jean S. -orkesterin viettäessä sapattivapaata, orkesterin jäsenillä on aikaa toteuttaa itseään toisella tavalla. Puhallinsektiosta tuttu hullutteleva kaksikko, trumpetisti Jukka Tiirikainen ja pasunisti Juha Kortehisto, on saanut rinnalleen mm. Loirin tuottajana ja Sirkesalon Lemmenjättiläisistä tutuksi tulleen kitaristin Hannu Pikkaraisen. Kolmikko muodostaa valkoisissa takeissaan Musatohtorit, orkesterina kasvatuksellista asiaa ovat musiikillisin keinoin vahvistamassa kuusi muuta Jean S. -orkesterin osaavaa jäsentä.
Musiikin kasvatukselliset voimat
Musatohtorit ovat myös itse isiä. Projekti onkin kummunnut tohtoreiden omista kokemuksista lapsiperheiden arkisissa haasteissa. Tällä hetkellä Kaartin Soittokunnan trumpetin varaäänenjohtajana toimiva Jukka Tiirikainen painottaa ajan antamista tärkeille asioille.
On hienoa kun on mahdollisuus tehdä itselleen merkityksellisiä asioita. Musiikin ja lastenasioiden yhdistäminen on riemuvoitto
, neljän lapsen isä Tiirikainen hymyilee.
Tuntuu kuin sormenheristely ei nykyaikana auttaisi ja aapiskukon keppi ei toimisi. On kehitettävä uudet tavat lähestyä asioita. Meidän aikuisten tehtäviin kuuluu ohjata lapsia kasvamaan järkeviksi aikuisiksi; että erottaisi oikean ja väärän
, Tiirikainen jatkaa.
Musatohtoreiden resepti — musiikinvoima
Nautitaan päivittäin ja suurina annoksina, musiikin parantava voima määrätään niin lapsille kuin aikuisillekin. Kolme Musatohtoria (Tohtori Fanfaari, Tohtori Akordi ja Tohtori Glissando) kuuntelevat kuumalle linjalleen tulevia puheluita tai yleisöltä saatuja vihjeitä. Mystisen musakoneen annettua ohjeensa he ryhtyvät ratkomaan lapsia askarruttavia asioita musiikillisin keinoin.
Poikamaisuus ei ole kadonnut iän mukana: Musakone on verraton kapistus, ihan tulee lapsuus mieleen, silloinkin sai rakennella kaikenlaisia vempeleitä
, Tiirikainen virnistää.
Juurevan rytmimusiikin mausteena kuullaan ja nähdään moninaiset instrumentit kuten pasuuna, trumpetit, didgeridoo, saksofonit, huilu, kitarat, kosketinsoittimet, lyömäsoitimet, rummut ja basso. Konsertit sopivat kaikenikäisille, parhaiten reseptien käsialaa tulkitsevat 6–11-vuotiaat.
Musatohtoreiden kappaleet sisältävät tiedon siemeniä
“Anselmin liikennelaulu” -kappaleessa käsitellään liikenneturvallisuutta, “Puuroräppi” puolestaan terveellisiä ruokailutottumuksia, “Hevonhumppa” käsittelee voimasanoja ja “Hyi mikä haju!” kertoo ympäristöasioista, kuten ilmansaasteista. “Sohvaperuna”-kappaleessa kerrotaan kuinka käy kun ei liiku ja
“Melkein kymmenen” käsittelee matematiikkaa, lähinnä numeroita. “Väsyttää” matkaa unimaailmassa ja Kaikki tarvii kaverin puhuu ystävyyden ja kaveruuden puolesta.
Näytteitä yhtyeen musiikista löytyy seuraavan linkin takaa: www.myspace.com/musatohtorit
Musatohtoreiden konserttisarja
- Sunnuntaina 25. lokakuuta 2009: Tavastia (Kello 15, ennakkoliput Tiketistä alkaen 13 €. Myös edulliset ryhmäliput alk 21 €)
- Keskiviikkona 11. marraskuuta 2009: Klubi (Kello 18, ennakkoliput Tiketistä alkaen 13 €)
- Lauantaina 21. marraskuuta 2009: Tapiolasali (Kello 17 ja 19, ennakkoliput Lippupalvelusta alkaen 10 € + toimituskulut)
- Keskiviikkona 25. marraskuuta 2009: Hyvinkääsali (Kello 18, ennakkoliput Lippu.fi-palvelusta alkaen 12,50 €)
- Torstaina 26. marraskuuta 2009: Järvenpää-talo (Kello 18, ennakkoliput Lippupalvelusta alkaen 10 € + toimituskulut)
- Keskiviikkona 9. joulukuuta 2009: Stoa (Kello 18 ja 19:30, ennakkoliput Lippupalvelusta alkaen 10 € + toimituskulut, S-Etukortilla alk. 8 € + toimituskulut)
Musatohtoreiden valkoisissa takeissa musiikista vastaavat Tohtori Fanfaari: Jukka Tiirikainen, laulu, trp, Tohtori Akordi: Hannu Pikkarainen, gtr ja Tohtori Glissando: Juha Kortehisto, trb. Tohtoreiden taustalla soittaa tunnetun Jean S. -orkesterin miehistä koostuva osaava kokoonpano.