Negative ryhtyi etsimään kitaristia.

  • Julkaistu 12.02.2008
  • Tagit:
  • Luettu 2119 kertaa

Negativen jäsenet poseeraavat ylellistä punaista taustakangasta vasten, joka on laskostettu peittämään koko taustaseinän. Miehistöllä on jokaisella lyhythihaiset paidat, osalla ylävartalo paljaana. Kaikilla tatuointeja käsivarsissaan. Taustalla oleva hepp Kuva: Ville Juurikkala

Jonne Aaronen luotsaama glam rock -yhtye Negative (www.negative.fi) on päättänyt panna pystyyn metsästysreissun löytääkseen joukkoihinsa uuden rytmikitaristin. Bändi etsintäkuuluttaakin nyt kaikkia kiinnostuneita tahoja ottamaan yhtyettä Negativeen sähköpostitse bändin nettisivuilla ilmoitettuun osoitteeseen. Kitaristikandidaatin hakemuksessa tulisi olla valokuva kitaristista, hieman taustatietoja hänestä, sekä äänitiedosto muusikon soittotaidoista. Äänitiedosto voidaan lähettää joko sähköpostihakemuksen liitetiedostona tai sitten vain ilmoittaa linkki äänitiedostoon.

Bändin edellinen kitaristi ja pitkäaikainen jäsen, Sir Christus, eli Jukka Kristian Mikkonen, poistui Negativen miesvahvuudesta vasta hiljattain. Tuohon aikaan Jonne Aaron (laulu) kertoi, että oli bändin tulevaisuuden kannalta järkevin liike jatkaa toimimista ilman Sir Christusin apua. Kyseessä ei ollut hätäinen äkkiliike, vaan huolella harkittu päätös, josta yhtyeen jäsenet olivat jo ehtineet keskustella useita kertoja. Päätöksen Aaron kertoo olleen paras Negativea ajatellen. Kummallakaan osapuolella ei miehen mukaan kanneta kaunaa toista puolta kohtaan.

Sir Christusin eroamiseen liittyen Jonne Aaron on maininnut, että tässä tapauksessa he olivat kasvaneet toisistaan eroon, joka on melkoisen yleistä missä tahansa pitkäkestoisessa ihmissuhteessa. Ihmiset päätyvät haluamaan eri asioita. Negative tulee kuitenkin toimimaan jatkossakin, eikä kitaristin poistuminen vaikuta yhtyeen tulevaisuudensuunnitelmiin.

Rokkiryhmä on tällä hetkellä äänittämässä seuraavaa pitkäsoittoaan tuottaja Mikko Karmilan kanssa. Karmilahan on tehnyt samanlaisia hommia aikaisemmin mm. sinfonista metallimusiikkia soittavan Nightwishin ja death/black metallia mättävän Children Of Bodomin seurassa.

Negativen uusin julkaisu, nimeltään “In the Eye of the Hurricane“, rynni Suomen virallisen musiikki-DVD -listan kärkisijoille. Kiekko sisältää Tampereen Pakkahuoneelta vuoden 2006 tehdyn keikan taltioinnin kokonaisuudessaan. Keikan lisäksi levylle on ahdettu jopa kolmen tunnin edestä muuta materiaalia bändin 10 vuoden ajan kestäneen uran ajalta — tarjolla on mm. uusi bändihaastattelu, kuvagallerioita, promovideoita, fanien ottamia kuvia Negativen poppoosta, Jonne Aaronin raapustamia sivumerkintöjä ja “behind-the-scenes” -dokumentti.

Negative on:

  • Jonne Aaron (laulu)
  • Larry (kitara)
  • Antti (basso)
  • Jay (rummut)
  • Snack (kosketinsoittimet)
  • Sir Christus (kitara)

Bändi on kotoisin Tampereelta, jossa se perustettiin vuoden 1997 puolella. Negativen suurimpia hittikappaleita ovat “The Moment of Our Love” ,“Frozen to Lose It All”, “In My Heaven” ja “Planet of the Sun”. Viimeksi mainittu biisi löytyy bändin tuoreimmalta studioalbumilta, mikä on nimeltään “Anorectic” ja joka julkaistiin vuoden 2006 syyskuussa.

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot