Nick Cave and the Bad Seedsin perustajajäsen Mick Harvey on ilmoittanut eroavansa yhtyeestä.

Vanhahtava valokuva Nick Caven bändiin kuuluneesta Mike Harveysta. Miehellä musta puku yllään. Hän istuu ylellisessä nojatuolissa punaista taustaa vasten. Lattia kellertävä ja laudoitettu. Kuvassa Mick Harvey

Nick Cave and the Bad Seedsin perustajajäsen, Mick Harvey, on ilmoittanut eroavansa yhtyeestä. Erilaisten henkilökohtaisten ja ammatillisten syiden takia olen päättänyt jättää Nick Cave and the Bad Seedsin taakseni. 25-vuoden yhteiselon jälkeen on helppo jättää bändi, jolla on hyvä ryhmähenki ja mahtavat tulevaisuuden näkymät. Olen varma, että Nick tulee tulevaisuudessakin olemaan erittäin luova, ja että nyt minun on oikea aika siirtää taiteellinen ja johtamishenkinen rooli nille, jotka voivat tukea hänen pyrkimyksiään niin musiikillisesti kuin suunnitelmallisesti. Parhain muisto keikkailusta jäi viimeisistä keikoista Austraaliassa ja iellä tapahtuneissa ainutlaatuisissa tapahtumissa All Tomorrows Partiesin kanssa ja erityisesti Mt. Buller, mikä oli yksi monista kohokohdista vuosien varrella. Jatkan työskentelyä ‘Bad Seeds Back Gatalogue’ -projektissa tulevan vuoden ja odotan innolla uusia mahdollisuuksia., kertoi Mick Harvey 22. tammikuuta 2009.

Mick Harveyn eroamisesta uutisoi ensimmäisenä levy-yhtiö Mute Records, joka edustaa Nick Cave and the Bad Seedsin tiimiä, julkaisemalla eroamistiedotteen. Bändi osallistui aikaisemmin tammikuussa Australiassa järjestettyyn All Tomorrow’s Parties -musiikkifestivaaliin. Tapahtumaa vietettiin useilla eri paikkakunnilla kengurumaan aavoilla mailla.

Nick Cave & the Bad Seedsin sakkiin liittyi Shane MacGowan, joka soiti bändin kanssa kappaleen “Lucy” Dublinin Castle Irelandissa toukokuun 3. päivä vuonna 2008.

Bändi julkaisi levytysuransa järjestyksessä 14. studioalbumin maaliskuussa 2008. Albumin nimi on “Dig, Lazarus, Dig!!!“.

“Dig, Lazarus, Dig!!!” -albumin kappaleet:

  1. Dig, Lazarus, Dig!!!
  2. Today’s Lesson
  3. Moonland
  4. Night of the Lotus Eaters
  5. Albert Goes West
  6. We Call Upon the Author
  7. Hold on to Yourself
  8. Lie Down Here (& Be My Girl)
  9. Jesus of the Moon
  10. Midnight Man
  11. More News From Nowhere

Nick Cave and the Bad Seeds on:

  • Nick Cave (laulu, piano, urut, harmonikka, lyömäsoittimet ja kitarat)
  • Thomas Wydler (rummut ja laulu)
  • Martyn P. Casey (basso ja laulu)
  • Conway Savage (piano ja laulu)
  • Jim Sclavunos (rummut, urut, melodika ja laulu)
  • Warren Ellis (viulu, loopit, mandoliini, kitarat, bouzouki, harmonikka, huilu ja jousisoittimet)
  • Mick Harvey (kitarat, basso ja laulu)

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot