Nightwish: "Dark Passion Play" menestyy Suomessa.
- Julkaistu 27.09.2007
- Tagit: nightwish, tarja turunen
- Luettu 1974 kertaa
Kuva: Ville Juurikkala
Kotimainen naislaulajalla varustettu metallibändi Nightwish (www.nightwish.com) uutisoi nettisivuillaan, että sen tuorein “Dark Passion Play” -niminen studioalbumi on myynyt täällä Suomessa yli 42 000 kappaletta. Tilanteesta tekee kiinnostavan se tosiseikka, että tuo huima luku saavutettiin kiekon ilmestymispäivän aikana, eli eilen keskiviikkona. Bändi on näin ollen saavuttanut platinaa, sillä sitä varten levyä tulee olla myyty vähintään 30 000 kappaletta.
Bändi julkaisee albuminsa Yhdysvalloissa 2. päivä lokakuuta Roadrunner Recordsin kautta.
Nightwishin joukkojen odotetaan astelevan esiintymislavalle Saksan Hampurissa albumin julkaisujuhlan merkeissä. Hampurin konsertti järjestetään 28. päivä kuluvaa kuukautta, sillä albumi ilmestyy Saksassa tuona päivänä. Bändi esiintyy Delphi Showpalast -nimisessä klubissa, mutta tulee käyttämään itsestään peitenimeä Sushi Patrol. Peitetarinaan kuuluu väite siitä, että bändi olisi oikeasti kotoisin Japanista ja että se olisi Nightwishin biisejä soittava cover-yhtye. Helsingin Tavastialla järjestetty juhla sujui samoissa merkeissä. Nightwish esiintyi käyttämällä peitenimeä Natuvissyset, jonka väitettiin olevan virolainen cover-bändi. Tavastian esiintyminen hoidettiin pois päiväjärjestyksestä eilen keskiviikkona, jolloin “Dark Passion Play” julkaistiin Spinefarm Recordsin / Universalin toimesta.
Bändi ei ole vielä tehnyt virallista debyyttikonserttia uuden laulajattarensa, nimeltään Anette Olzon, kanssa. Yhtye aikoo käydä kääntymässä lokakuun 6. päivä Isralin Tel Avivissa, jolloin Olzon tuodaan ensimmäistä kertaa esiintymislavalle uutena Nightwishin keulahahmona. Sen jälkeen ryhmä marssii Pohjois-Amerikkaan, jossa se ryhtyy keikkailemaan 15. lokakuuta Virginian osavaltiosta alkaen. Orkesterilla pitää kiirettä, sillä suomalais-ruotsalainen Nightwish vahvisti myös ensi vuoden alkukuukausien ajan kestävän Euroopan-kiertueen.
Nightwishin Euroopan-kiertue:
- 19. helmikuuta: Visla Hall (Krakow, Puola)
- 20. helmikuuta: Lucerna Music Hall (Praha, Tšekin tasavalta)
- 21. helmikuuta: Arena (Berliini, Saksa)
- 23. helmikuuta: Arena (Leipzig, Saksa)
- 24. helmikuuta: Schleyerhalle (Stuttgart, Saksa)
- 25. helmikuuta: Jahrhunderthalle (Frankfurt, Saksa)
- 27. helmikuuta: Jako Arena (Bamberg, Saksa)
- 28. helmikuuta: Gasometer (Wien, Itävalta)
- 29. helmikuuta: Hallenstadion (Zürich, Sveitsi)
- 2. maaliskuuta: Palalido (Milano, Italia)
- 4. maaliskuuta: Tivoli Hall (Ljublana, Slovenia)
- 5. maaliskuuta: Petofi Hall (Budapest, Unkari)
- 17. maaliskuuta: Colour Line Arena (Hampuri, Saksa)
- 18. maaliskuuta: AWD Hall (Hannover, Saksa)
- 19. maaliskuuta: Westfalenhalle 2 (Dortmund, Saksa)
- 21. maaliskuuta: HMH Music Hall (Amsterdam, Alankomaat)
- 22. maaliskuuta: Den Atelier (Luxembourg, Luxembourg)
- 23. maaliskuuta: AB (Brussels, Belgia)
- 25. maaliskuuta: Astoria (Lontoo, Iso-Britannia)
- 29. maaliskuuta: Carling Academy (Birmingham, Iso-Britannia)
- 30. maaliskuuta: Carling Academy (Newcastle, Iso-Britannia)
- 31. maaliskuuta: ABC1 (Glasgow, Iso-Britannia)
- 2. huhtikuuta: Mandela Hall (Belfast, Iso-Britannia)
- 3. huhtikuuta: Vicar Street (Dublin, Irlanti)
- 4. huhtikuuta: Academy1 (Manchester, Iso-Britannia)
- 6. huhtikuuta: Zenith (Pariisi, Ranska)
- 7. huhtikuuta: Zenith (Strasbourg, Ranska)
- 10. huhtikuuta: Halle Tony Garnier (Lyon, Ranska)
- 11. huhtikuuta: Dome (Marseille, Ranska)
- 12. huhtikuuta: Zenith (Toulouse, Ranska)
- 14. huhtikuuta: Razzmatazz 1 (Barcelona, Espanja)
- 15. huhtikuuta: Santana 27 (Bilbao, Espanja)
- 16. huhtikuuta: La Riviera (Madrid, Espanja)
- 18. huhtikuuta: Coliseum (Porto, Portugali)
- 19. huhtikuuta: Coliseum (Lissabon_ (Portugali)
Nightwish on:
- Anette Olzon (laulu)
- Emppu Vuorinen (kitara)
- Tuomas Holopainen (kosketinsoittimet)
- Marco Hietala (bassokitara ja laulu)
- Jukka Nevalainen (rummut)
Bändin uusi laulajatar käyttää itsestään taiteilijanimeä Anette Olzon. Hänen syntymänimensä on Anette Blyckert. Nainen on toiminut Nightwish-ryhmän laulajan kuluvan vuoden keväästä lähtien, jolloin hän korvasi yhtyeestä aikaisemmin erotetun Tarja Turusen.