Paul Anka Suomeen.
- Julkaistu 28.01.2008
- Tagit: paul anka
- Luettu 1890 kertaa
Laulajana, biisintekijänä ja näyttelijänä tunnettu kanadalainen Albert Anka, eli Paul Anka, on tulossa esiintymään tänne Suomeen. Yhtye aikoo keikkalla jopa kahteen otteeseen eri puolilla valtakuntaamme. Ensimmäinen keikka soitetaan tiistaina 22. huhtikuuta helsinkiläisen Hartwall Areenan tiloissa, jonka jälkeen seuraavana päivänä mies marssii Turun Turkuhalliin.
Paul Anka on yksi viime vuosisadan suurimmista teini-idoleista. Hän syntyi vuonna 1941 Ontariossa, mutta miehen vanhemmat ovat alunperin libanonilaisia. Yhdysvaltojen kansalaiseksi hän haki ja pääsi vuonna 1990. Teini-idolin ura alkoi Ankalla 1950-luvun loppuvaiheilla ja sitä jatkui vielä seuraavanakin vuosikymmenenä. Mies julkaisi tuohon aikaan suositut hittikappaleensa “Diana”, “Lonely Boy” ja “Put Your Head on My Shoulder”. Muusikko on lisäksi luonut teemalaulun The Tonight Show -ohjelmaan, jota tähditti Johnny Carson. Paul Anka on myös vastuussa Tom Jonesin kaikkein suosituimmasta värssystä, nimittäin kappaleesta “She’s A Lady”, jonka hän sävelsi Jonesia varten.
Paul Anka äänitti ensimmäisen kiekkonsa ollessaan vasta 14-vuotias. Vuonna 1957 hän siirtyi New York Cityn suunnalle, jossa nuorukainen koe-esiintyi Don Costalle. Paul Anka lauloi tuolloin lemmenkipeän säkeen, jonka hän oli kirjoittanut aikaisempaa lastenvahtiaan varten. Biisin nimi oli “Diana”. Se toi Ankan välittömästi suuren yleisön tietoisuuteen, sillä kappale rynni tiensä levylistojen kärkisijalle. “Diana” on edelleen yksi myydyimmistä kappaleista musiikkihistoriassa. 17-vuotiaana muusikko loi neljä uutta kappaletta, jotka veivät hänet levylistojen 20 myydyimmän artistin seuraan vuonna 1958. Hänestä syntyi teini-idoli. Sen jälkeen nuorukainen lähti kiertueelle Iso-Britanniaan, jonka päätyttyä hän otti seuraansa Buddy Hollyn, jonka kanssa Anka keikkaili Australian maaperällä.
Edellisen kerran Anka kävi vierailemassa Suomen suunnalla viime vuonna, jolloin hän konsertoi 19. heinäkuuta 2007. Tuolloin hän konsertoi Pori Jazzissa, jossa musisoi myös jazzahtavan popin tunnetulkki Natalie Cole sekä sambaa ja bossa novaa musiikissaan rohkeasti sulattava brasilialainen Gilberto Gil. Viimeksi mainittu heppu on lisäksi kotimaansa kulttuuriministeri. Pori Jazzin keikka-alueella oli yleisöä jopa 15 000 henkeä. 66-vuotias artisti on saapastellut Suomen maaperällä yhteensä kolme kertaa. Ensimmäisen kerran hänet bongattiin konsertoimasta Helsingin Linnanmäellä vuonna 1959.
Lipunmyynti Paul Ankan uusiin konsertteihin alkaa helmikuun 4. päivä Lippupalvelun välityksellä tasan kello 9.00. Piletit Hartwall Areenan keikalle maksavat 99, 69 tai 59 euroa paikasta riippuen. Turussa tehtävän konsertin lippujen hinnat ovat 79, 59 ja 49 €.