Pojat julkaisee 4. maaliskuuta uuden albumin "Ketä sä rakastat".

  • Julkaistu 05.02.2009
  • Tagit:
  • Luettu 1873 kertaa

Valokvua miehestä, jolla lyhyt tummanruskea tukka, musta lyhyt nahkatakki ja sähkökitara. Hän laulaa mikrofoniin ja katsoo eteensä oikealle päin. Taustalla mustaa väriä ja häivähdys toisesta kitaristista tai basistista. Kuvassa M. Söderholm

Suomalaisen ramopunkin menestyneimpiin yhtyeisiin lukeutuva Pojat julkaisee maaliskuun 4. päivänä järjestyksessä seitsemännen pitkäsoittonsa “Ketä sä rakastat”. Levy sisältää yhteensä viisitoista biisiä, mm. uudet versiot yhtyeen aiemmin kokoelmille levyttämistä kappaleista “Saatanan Sheena” ja “Danny seis”. Ensiksi mainittu kappaleista on dekkaristi Leena Lehtolaisen sanoitus. Jälkimmäinen puolestaan on käännös Ramonesin hitistä “Danny Says”, jonka suomennos syntyi menneinä vuosina sen jälkeen kun herrat Tapani Kansa, Danny ja Markku Aro anastivat Poikien nimen omalle keikkakokoonpanolleen. Ääninäytteitä Pojat-bändin biiseistä löytyy yhtyeen MySpace-sivuilta.

Valtaosa albumin viidestätoista kappaleesta on aiemmin levyllä kuulemattomia. Näistä takuuvarma hitti levyllä on “Yö-yhtye”, jota on saattanut jo tovin keikoilla kuulla Dr. Feelgoodin “Back In the Night” -sävelellä esitettynä. Levyä varten kappale tosin sävellettiin Miika Söderholmin toimesta uusiksi käännöslupakäsittelyn viivästyessä. Levyn nimibiisissä “Ketä sä rakastat” on puolestaan samanlaista melodista tarttuvuutta kuin Poikien edellisen albumin kappaleessa “Mä uskon meihin”, joka on jo monien toimesta julistettu Ne Luumäkien “Onnellisen perheen” ohella suomalaisen ramopunkin kansallislauluksi.

“Ketä sä rakastat” -albumin kappaleet:

  1. Ketä sä rakastat
  2. Rauman Kimmon juhannus
  3. Nojaan kadun kulmaan
  4. Danny seis
  5. Luuranko kaapissa
  6. Lehmät lentää
  7. Sit-down tragiikkaa
  8. Lottovoitto
  9. Nuori pölvästi
  10. Yö-yhtye
  11. Mikko lähtee Kaliforniaan
  12. Kiire
  13. Boris Karloff
  14. Mä haluun encoren
  15. Saatanan Sheena

Albumin ilmestymisviikolla Tampereen Vastavirta-klubilla vietetään kolmipäiväisiä Elämä on punk -karkeloita, jotka toimivat myös Poikien levyn julkaisujuhlina. Poikien lisäksi rock-illoissa esiintyvät mm. Kakka-hätä 77, James Puhto-Ren sekä Joey Luumäki & Tappajatomaatit.

Pojat on:

  • Miika Söderholm (kitara ja laulu)
  • Kaide Haikonen (rummut)
  • Sami Mikkola (basso ja laulu)

Jaa Facebookissa

vakuuttaja kirjoitti 5543 päivää sitten, että:

no niin tässä onnii vähän toista kuin se pete parronen ja muut idolssista ponnahtaneet julkkikset. toivon teille bändin jäpät menestystä tiellenne!

n:o

Käyttöehdot