Purppuramysteeri: Koko perheen jurahevimusikaali!

  • Julkaistu 12.03.2010
  • Tagit:
  • Luettu 3007 kertaa

Hevisauruksen jäsenet värikkäässä piirroksessa, jossa saurukset on kuvattu suuren tulivuoren äärelle tiiviiksi rykelmäksi. Rokkarisauruksen jäsenillä on vihreä nahka, osalla pitkät heviletit ja osa muusikoista pitää soitinlaittimiaan käpälissään. Kuvassa Hevisaurus

Tänä keväänä tarjoillaan Linnanmäen Peacock-teatterissa heavypainotteista ohjelmaa lapsiperheille. Tapahtumakalenterista löytyy nimittäin suureen suosioon nousseen Hevisaurus-orkesterin tähdittämä musikaali Purppuramysteeri. Itse yhtye, Hevisaurus, on viiden esihistoriallisen hirmuliskon, Herra Hevisauruksen, Milli Pillin, Komppi Momppin, Riffi Raffin ja Muffi Puffin muodostama kokoonpano, joka soittaa menevää hevimusiikkia kohderyhmänä perheen pienimmät. Bändin ensiesiintyminen oli viime vuoden syyskuussa ja pian sen jälkeen julkaistiin levy “Jurahevin kuninkaat“. Tämän jälkeen yhtye on keikkaillut ahkerasti loppuunmyydyille saleille.

Nyt hevisaurukset ovat päättäneet ryhtyä musikaalitähdiksi Komediateatteri Arenan avustuksella. Teatterilla on ollut aiemminkin yhteistyötä lastenteattereiden kanssa ja nyt haluttiin lähteä tekemään tällaista myös itse. Kulissien takana on lyöty yhteen viisaita päitä, niin saurusten kuin ihmistenkin, ja tulokseksi on saatu bändin biisien sanoitusten ympärille rakentuva Purppuramysteeri. Musikaalissa nähdään jurakautisten esiintyjien lisäksi myös vähemmän esihistoriallisia tähtiä sillä lavalle kapuavat muun muassa Titta Jokinen ja Teemu Aromaa.

Itse mysteeriä eivät Hevisaurukset suostu vielä paljastamaan, sillä tarina on parhaimmillaan kun sen näkee ja kokee itse. Ohjaaja Toni Wahlström lupaa kuitenkin, että lavalla nähdään visuaalisesti näyttävä, värikäs ja ehdottomasti vauhdikas koko perheen seikkailutarina. Kannattaa siis mennä paikan päälle katsomaan, millaisten haasteiden edessä jurakautiset hevihemmot ovat tällä kertaa!
Hevisaurus: Purppuramysteerin ensi-ilta on 28.5.2010 ja esitykset jatkuvat 22.6. saakka. Lippuja näytöksiin myy Lippupalvelu. Lisäksi kouluikäiset voivat voittaa lippuja osallistumalla piirustuskilpailuun Komediateatteri Arenan nettisivuilla.

Teksti: Kaisa Paavilainen.

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot