Rupesh Cartel: "Oh No Oh No!" -single.
- Julkaistu 30.11.2008
- Tagit: rupesh cartel
- Luettu 1557 kertaa
Single tulevalta albumilta
Tukholmalainen elektropop-yhtye Rupesh Cartel (www.rupeshcartel.com) julkaisi ensimmäisen singlensä, nimeltään “Oh No Oh No!”, tulevalta studiosoitoltaan. Bändin uusi albumi on Rupesh Cartelin järjestyksessä kolmas. Pitkäsoiton nimi on “Anchor Baby” ja se aiotaan julkaista varhain vuoden 2009 puolella. Yhtye tarjoaa ensimmäisellä singlelohkaisullaan “Oh No Oh No!” -nimikkokappaleen lisäksi samasta viisusta tehdyn musiikkivideon, jonka ohjasi Leo Josefsson, sekä remix-kappaleita syntikkapoppia soittavalta Iris-yhtyeeltä ja electropop-orkesteri Code 64:ltä, sekä technoa tarjoavalta tulokasartisti Pulcelta. Single on ladattavissa suurimmista nettimusiikkipalveluista, kuten iTunesista, mutta myös Rupesh Cartelin virallisten MySpace-sivujen musiikkisoittimesta.
Ensi vuoden alkupuolella ihmisten ilmoille ilmestyvä pitkäsoitto tulee olemaan seuraaja bändin vuonna 2007 julkaisemalle “The Disco and the What Not” -albumille. Yhtye ilmoitti lokakuun ensimmäisellä viikolla miksaavansa uutta studiolevyään. Albumin tarkkaa julkaisupäivämäärää ei ole vielä kerrottu. Opus tullaan julkaisemaan Megahypen/A Different Drumin kautta. Se sisältää alustavien tietojen mukaan yhteensä 11 uutta Rupesh Cartelin biisiä.
“Oh No Oh No!” -singlen kappaleet:
- Oh No Oh No! (Radio)
- Oh No Oh No! (Iris Remix)
- Oh No Oh No! (Code 64 Remix)
- Oh No Oh No! (Pulse remix)
- Chronometer
Rupesh Cartel on:
- Viktor Ginner (ohjelmointi, laulu ja säveltäminen)
- Daniel Gustafsson (ohjelmointi ja tuottaminen)
Rupesh Cartel kertoo hakevansa musiikkiinsa innoitusta ainakin sellaisilta artisteilta ja yhtyeiltä kuin Interpol, Kraftwerk, Red House Painters, Depeche Mode, The Cure ja Cult of Luna.
Rupesh Cartelin tarina käynnistyi vuoden 1996 puolella Rutosin Nyköpingissä sijaitsevan Paparazzi-klubin tiloissa, jossa Viktor Ginner ja Daniel Gustafsson tutustuivat toisiinsa. Miehet päättivät illanvieton päättyessä ryhtyä soittamaan musiikkia yhdessä. Bändiprojektin ensimmäinen musiikillinen luomus on neljä biisiä sisältävä demotaltiointi, jonka kaksikko julkaisi nimellä Enemy Camp. Myöhemmin vuosikymmenen päättyessä Viktor muutti Tukholmaan ja Daniel jäi Nyköpingiin. Viktor muutti myöhemmin Yhdysvaltoihin yhdeksän kuukauden pituiseksi ajaksi ja Daniel keskittyi sillä välin musiikkialan tointen parissa työskentelyyn. Viktorin palattua takaisin Tukholmaan, hän ryhtyi tekemään biisejä omatoimisesti. Mies käytti tuohon aikaan bändiviritelmästään nimeä Rupesh. Hän julkaisi pari demoa, joiden jälkeen Daniel liittyi joukon jatkoksi — tässä välissä yhtyeen nimeksi muutettiin Rupesh Cartel. Sen debyyttialbumi, nimeltään “Mainland”, julkaistiin vuoden 2005 alussa. Esikoista seurasi keväällä 2007 julkaistu “The Disco and the What Not”. Albumilta lohkaistiin 6.12.2006 single “Ghost White”.