Sandra Nasic: "The Signal".
- Julkaistu 07.10.2007
- Tagit: guano apes, sandra nasic
- Luettu 2076 kertaa
Nasic on 32-vuotias
Entinen Guano Apes -ryhmän keulahahmo Sandra Nasic (www.sandranasic.de) on julkaissut tiedotteen liittyen debyyttisooloalbumiinsa. Sandra kertoo, ettei hän juurikaan miettinyt albumin nimeä, vaan se ikään kuin kopsahti mieleen sattumalta. Hän kertoo kokeilleensa lukuisia eri musiikin tyylisuuntia albumillaan, sillä osat kappaleet ovat elektronisempia, toiset hard rock -vaikutteita sisältäviä, joissakin taas on puhdasta poppia. Hän ei näin ollen osaa luokitella musiikkiaan mihinkään tiettyyn kategoriaan.
“The Signal” -niminen esikoisopus ilmestyi G.U.N./Supersonic Recordsin kautta 28. syyskuuta.
Saksalainen Sanda kertoo kiekolla kuultavan muutamia biisejä, jotka ovat hänelle henkilökohtaisella tasolla hyvin tärkeitä — kaikki biisit eivät ole. Etenkin “Right Lane” on Nasicille läheinen, sillä se on ensimmäinen biisi jonka hän kirjoitti aikoinaan yhessä Christian Neanderin kanssa. Biisi kertoo sellaisesta mielentilasta, olotilasta, jossa hän voi tuntea musiikin jälleen kerran, sillä hänellä oli aikoja jolloin se ei vain onnistunut.
“The Signal” -albumin kappaleet:
- The Name Of My Baby
- Sorry
- Right Lane
- Fever
- Mecasanova (Yamyam)
- Do It Again
- Stop The Crying
- Old Shack
- Big City
- Perfume
- The Signal
- Counting Trees
- Ireen
- Fever (musiikkivideo)
- The Name Of My Baby (musiikkivideo)
“The Name of My Baby” -musiikkivideo:
Edesmennyt Guano Apes oli yksi tunnetuimmista saksalaisista bändeistä niin ulkomailla kuin orkesterin kotimaassakin. Se tunnettiin yli vuosikymmenen ajan. Yhtye vuotti vuosituhannen vaitheessa MTV Award -kilpailussa tittelin “Paras Saksalainen Yhtye”. Sen jälkeen GA rohmusi itselleen lukuisia muitakin pokaaleja ja pystejä, kuten Echon, Viva Cometin, 1LIVE Kronen ja IFPI-palkinnon myytyään yli miljoona kappaletta “Proud Like a God” -debyyttialbumiaan. Ryhmän julkaisemat kolme albumia ovat myyneet kultaa.
Sen jälkeen kun Guano Apes oli vienyt päätökseen vuoden 2005 helmikuussa jäähyväiskiertuensa tukiessaan kokoelmalevyään “Planet of the Apes”, päätti Sandra Nasic ryhtyä soolouralle.