Scarface ja Bun B keikalle Helsinkiin 10.10.2008.

Bun B vaaleanharmaata taustaa vasten. Miehellä yllään koristeellinen t-paita, jonka pohjaväri valkinen jonka rintamuksessa rönsyileviä aaltoja. Miehellä päässä valkoinen lippis, jonka etuosassa mauton keltainen laatta. Hänellä muotoiltu viiksi-parta ja si Kuvassa Bun B

Perjantaina 10.10. Virgin Oil Co:ssa koetaan poikkeuksellinen hip hop- tapahtuma, kun kaksi omilla tahoillaan Eurooppaa kiertävää legendaa astuvat samana iltana lavalle. Game Room Entertainment (www.gamerooment.com) on ylpeä voidessaan ilmoittaa Scarfacen saapumisen jo aikaisemmin julkistetun Bun B:n lisäksi ainutlaatuiselle tuplakeikalle Helsinkiin.

Scarface, oikealta nimeltään Brad Jordan, tunnetaan houstonilaisen Geto Boys -yhtyeen keulahahmona ja on kuulunut hip hop –musiikin arvostetuimpaan kärkeen jo GB:n vuoden 1989 debyyttilevystä lähtien. Geto Boys oli ensimmäinen menestyvä Yhdysvaltojen eteläalueiden rap-akti ja teki arvokasta pioneerityötä, joka mahdollisti Dirty Southin nykyisen suosion. Scarfacen mittava soolotuotanto on palkittu lukemattomilla platina– ja kultalevyillä, ja kun mukaan luetaan Geto Boysin albumit, on Scarface yksi rap-musiikin menestyneimmistä artisteista. Hän myös toimii Def Jam Southin pääjohtajana ja on päävastuussa useiden artistien, kuten Ludacrisin noususta menestykseen.

Illan toinen pääartisti Bun B aloitti uransa 1980-luvun lopussa UGK:n toisena jäsenenä. Yhtyeen ensimmäinen albumi “Too Hard To Swallow” nosti teksasilaisen UGK:n valveutuneimman hip hop-yleisön kulttisuosioon, mutta laajempaa menestystä Bun B sekä Pimp C odottivat aina vuoteen 2000, jolloin kaksikko vieraili Jay-Z:n hitillä “Big Pimpin”. Yhtyeen nousujohde keskeytyi Pimp C:n jouduttua suorittamaan vankeusrangaistusta vuonna 2002, jonka aikana Bun B teki ensimmäiset sooloprojektinsa. Vuonna 2005 ilmestynyt soolodebyytti “Thrill” menestyi hyvin. Pimp C:n päästyä vankilasta kaksikko alkoi tehdä levyä “Underground Kingz”, joka heti ilmestyttyään elokuussa 2007 nousi jenkkilistan ykkössijalle. Tätä ei kuitenkaan juhlittu pitkään, sillä vain kolme kuukautta levyn julkaisun jälkeen Pimp C menehtyi yllättäen. Bun B julkaisi toisen sooloalbuminsa “II Trill” toukokuussa 2008, joka ensimmäisellä viikollaan sijoittui jenkkilistan toiselle sijalle.

Lämmittelijänä Virginissä nähdään kovassa nosteessa ollut tuore kotimaan lupaus O.G Ikonen, sekä DJ:t Anonymous ja Tipa Hiihtopipo. Alakerran loungessa levyjä pyörittävät Late Kavallus sekä Ropeman.

Liput tähän ainutkertaiseen etelärapin spektaakkeliin maksavat 46 euroa ja
ne tulevat myyntiin ma 8.9.2008.

Yhteenveto:

  • Tapahtumapaikka: Virgin Oil Co, Helsinki
  • Tapahtuma-aika: Perjantaina 10.10.2008 kello 21.00–04.00
  • Pääsyliput: 46 €
  • Ennakkoliput: Tiketti, Funkiest, Turnin’ Point, Geezer’s, Lifesaver (myynnissä 8.9.2008 alkaen)

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot