Scorpions nousi virallisen albumilistan sijalle 6!

  • Julkaistu 02.04.2010
  • Tagit:
  • Luettu 1385 kertaa

Scorpionsin albumin "Sting In The Tail" etukansi. Kuvassa suuri rautainen S-kirjain, jossa lukee sekä yhtyeen nimi että piirros jonkinlaisesta harmaasta skorpionista. Kuvan taustalla näkyy koristeellista metallista paneelia, jonka alaosassa kummassakin la Julkaistiin 24.3.2010

Scorpionsin viime keskiviikkona julkaistu uran viimeinen albumi “Sting In The Tail“ on noussut Suomen Virallisen albumilistan sijalle 6. Sijoitus on yhtyeen korkein yli 20 vuoteen Suomessa. Albumi nousi hienosti myös Rumban albumilistalle, siellä jopa 2. sijalle. Ykköspaikan molemmilla listoilla vei Mokoma.

Saksan Hannoverissa vuonna 1965 perustettu hard rock -yhtye Scorpions pistää pillit pussiin yli 40 vuotta kestäneen hienon uran jälkeen. Yhtye julkaisi uransa viimeisen albumin nimeltään “Sting In the Tail”. Scorpions lähtee levyn myötä vielä massiiviselle kolmen vuoden maailmankiertueelle, ja päättää uransa sen jälkeen.

Haluamme päättää hienon, pitkän uramme kunniallisesti, tekemällä upean viimeisen studioalbumin. Olemme onnekas yhtye siinä mielessä, että musiikin tekeminen on näidenkin vuosien jälkeen yhtä intohimoista kuin ennenkin., kertoo laulaja Klaus Meine. Kitaristi Rudolf Shcenker on innoissaan myös kolmen vuoden maailmankiertueesta, joka on bändin mielestä paras tapa jättää hyvästit faneille ympäri maailman.

Scorpions on myynyt yli 40-vuotisella urallaan yli 78 miljoonaa albumia maailman laajuisesti. Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat mm. “Still Loving You”, “Wind Of Change”, “Send Me an Angel” ja “Rock You like a Hurricane”.

Sting In the Tail julkaistiin 24. maaliskuuta. Levyn ensimmäinen single on “The Good Die Young”, jossa vierailee Tarja Turunen.

Scorpions on:

  • Klaus Meine (laulu)
  • Rudolf Schenker (kitarat)
  • Matthias Jabs (kitarat ja laulu)
  • James Kottack (rummut)
  • Pawel Maciwoda (basso)

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot