Tagipilvi: scorpions

Scorpionsista "Rock N' Roll Forever" -kuvakirja.

Scorpionsin kuvakirjan "Rock N' Roll Forever" etukannessa näkyy valokuva haara-asennossa seisovasta miehestä mustaa taustaa vastne. Vasemmassa laidassa pystysuuntaisesti kirjoitettu Scorpionsin nimi ja oikeaan yläkulmaan laitettu kirjan nimi. Julkaistaan 28.5.2010

Scorpions-yhtyeen vuonna 2007 startanneen ja paria vuotta myöhemmin päättyneen maailmankiertueen aikana yhtyeen keikkoja kuvasi tähtivalokuvaaja Marc Theis. Theisin kuvia nähdään nyt 28.5.2010 julkaistavan kuvakirjan “Scorpions — Rock N’ Roll Forever” kansien välissä. Kuvaaja otti maailmankuulusta yhtyeestä runsaasti potretteja, mustavalkoisia sellaisia, joiden ohessa nähdään yltäkylläisesti sanoituksia bändin 40-vuotiselta uralta. Sanoitukset koosti kirjailija Peter Lanz. Kirjassa on 176 sivua. Sitä myydään muun muassa Membranin nettikaupassa 50 euron hintaan. Kirjasta tehtäneen saksan-, englannin-, ranskan- ja espanjankieliset käännökset. Teoksessa nähtävien potrettien hehkutetaan sisältävän Scorpions-kokemuksia kylmiltä ja tyhjiltä esiintymislavoilta aina sähköistyneisiin, täysinäisissä konserttisaleissa koettuihin hetkiin.

Scorpions nousi virallisen albumilistan sijalle 6!

Scorpionsin albumin "Sting In The Tail" etukansi. Kuvassa suuri rautainen S-kirjain, jossa lukee sekä yhtyeen nimi että piirros jonkinlaisesta harmaasta skorpionista. Kuvan taustalla näkyy koristeellista metallista paneelia, jonka alaosassa kummassakin la Julkaistiin 24.3.2010

Scorpionsin viime keskiviikkona julkaistu uran viimeinen albumi “Sting In The Tail“ on noussut Suomen Virallisen albumilistan sijalle 6. Sijoitus on yhtyeen korkein yli 20 vuoteen Suomessa. Albumi nousi hienosti myös Rumban albumilistalle, siellä jopa 2. sijalle. Ykköspaikan molemmilla listoilla vei Mokoma.

Saksan Hannoverissa vuonna 1965 perustettu hard rock -yhtye Scorpions pistää pillit pussiin yli 40 vuotta kestäneen hienon uran jälkeen. Yhtye julkaisi uransa viimeisen albumin nimeltään “Sting In the Tail”. Scorpions lähtee levyn myötä vielä massiiviselle kolmen vuoden maailmankiertueelle, ja päättää uransa sen jälkeen.

Scorpions heittää jäähyväiset uuden levyn myötä.

Scorpionsin albumin "Sting In The Tail" etukansi. Kuvassa suuri rautainen S-kirjain, jossa lukee sekä yhtyeen nimi että piirros jonkinlaisesta harmaasta skorpionista. Kuvan taustalla näkyy koristeellista metallista paneelia, jonka alaosassa kummassakin la Julkaistaan 24.3.2010

Saksan Hannoverissa vuonna 1965 perustettu hardrock-yhtye Scorpions pistää pillit pussiin yli 40 vuotta kestäneen hienon uran jälkeen. Yhtye julkaisee ensi viikolla uransa viimeisen albumin nimeltään “Sting In the Tail”. Scorpions lähtee levyn myötä vielä massiiviselle kolmen vuoden maailmankiertueelle, ja päättää uransa sen jälkeen.

Haluamme päättää hienon, pitkän uramme kunniallisesti, tekemällä upean viimeisen studioalbumin. Olemme onnekas yhtye siinä mielessä, että musiikin tekeminen on näidenkin vuosien jälkeen yhtä intohimoista kuin ennenkin., kertoo laulaja Klaus Meine. Kitaristi Rudolf Shcenker on innoissaan myös kolmen vuoden maailman kiertueesta, joka on bändin mielestä paras tapa jättää hyvästit faneille ympäri maailman.

Tarja Turunen vierailee Scorpionsin albumilla.

Scorpionsin albumin "Sting In The Tail" etukansi. Kuvassa suuri rautainen S-kirjain, jossa lukee sekä yhtyeen nimi että piirros jonkinlaisesta harmaasta skorpionista. Kuvan taustalla näkyy koristeellista metallista paneelia, jonka alaosassa kummassakin la Julkaistaan 19.3.2010

Suomalaista syntyperää oleva Tarja Turunen, joka on Nightwishin riveistä poistuttuaan lähtenyt luomaan soolouraa metallimusiikinkin rintamalla, on paljastunut vierailevaksi muusikoksi Scorpionsin uudella albumilla. Saksalaisyhtyeen uusi pitkäsoitto on nimeltään “Sting In The Tail” ja sillä kuultavalla kappaleella “The Good Die Young” kuullaan vierailevana vokalistina Tarja Turusta. Turusen vierailu on merkittävä, sillä veteraanibändi ei aio tämän albumin jälkeen julkaista uutta musiikkia. Yhtye siirtyy levyn ilmestyttyä 19. maaliskuuta ansaitsemalleen eläkkeelle. Finaalialbumi tulee olemaan Scorpionsin järjestyksessä 17. studiolevy. Turusen osuus albumilla on dueton laulaminen Klaus Meinen kanssa.

Scorpions esittelee uuden albuminsa Moskovassa.

Saksalaista syntyperää oleva hard rock -yhtye Scorpions (www.the-scorpions.com) aikoo julkaista tuliterän studioalbumins “Sting In The Tail” ensi vuoden puolella, mutta sitä ennen albumia soitetaan yleisön edessä jo maaliskuussa 2010. Bändi aikoo esitellä studiosoittonsa kappaleet ensimmäisenä maailmassa venäläiselle yleisölle. Scorpionsin ennakkokuuntelutilaisuus koetaan Moskovassa 18. maaliskuuta urheiluhalli Megasportin tiloissa. Bändi ei tulle soittamaan aivan koko albumin kappalerypästä, mutta odotettavissa on ainakin aimo annos levyn parhaimpia biisejä. Vuodesta 1969 lähtien toiminut rokkariryhmä uutisoi venäläisen lehden välityksellä Moskovan keikan olevan eräänlainen tulikaste, jolla nähdään minkälaisen vastaanoton “Sting In The Tail” saa tositilanteessa.

Scorpions: "Sting In The Tail".

Saksalaista alkuperää oleva Scorpions (www.the-scorpions.com) tähtää uuden studioalbuminsa julkaisuhetken alkuvuoteen 2010. Tällä hetkellä Saksan Hannoverissa nauhoitettava albumi on jo saanut nimen, sillä bändi paljasti vast’ikään kutsuvansa lopputuotetta nimellä “Sting In The Tail”. Sitä äänitetään yhdessä ruotsalaisen tuottaja Mikael “Nord” Anderssonin sekä Martin Hansenin kanssa. Tämä tuottajavaljakko toteutti aikaisemmin suomalaisen rokkibändi The Rasmuksen hittialbumin “Dead Letters” tuotantopuolen. Scorpionsin köörillä on 12 biisiä työstettävänä. Bändissä kitaraa soittava Mathias Jabs hehkuttaa uuden biisimateriaalin kuulostavan mahtavalta ja että kappaleissa on tuttu “skorpionisoitu” asenne mukana, joten kappaleet kuulostavat aikaisempaa tuotantoa voimakkaammin 1980-luvun menolta ja meiningiltä.

Scorpions luo uutta albumia.

Raskaan rokin genressä toimiva saksalaisyhtye Scorpions (www.the-scorpions.com) tiedottaa vokalistinsa Klaus Meinen suulla työstävänsä juuri musiikkimateriaalia, koska bändi haluaa julkaista mahdollisimman pian uuden albumin. Viimeiset kuukaudet ovat laulajan mukaan menneet kuin siivillä, mutta nyt Scorpions on palannut studioon Saksan Hannoverissa yhdessä ruotsalaisen tuottaja Mikael “Nord” Anderssonin ja Martin Hansenin kanssa. Kyseinen tuottajakaksikko on vastuussa mm. suomalaisen The Rasmuksen läpimurtoalbumin “Dead Letters” tuottamisesta. Scorpions on kirjoittanut useita biisejä valmiiksi ja odottaa Meinen mukaan kovasti pääsevänsä jakamaan ne faniensa kanssa.

Käyttöehdot