Tagipilvi: bonafide

Bonafide: "Something's Dripping".

Bonafiden logo keltaisten liekkien välissä kellertävällä fontilla ja tikkukirjaimin. Kuvan pohjaväri on musta. Sen yläosassa näkyy pienemmällä präntillä "Something's Dripping", joka on albumin nimi. Kuvan keskellä neljä rokkimuusikkoa yhdessä rivissä. Julkaistaan 18.9.2009

Ruotsalainen rokkibändi Bonafide (www.bonafiderocks.com), joka luonnehtii itseään aidoksi, suoraviivaiseksi rock-ryhmäksi, aikoo julkaista uransa järjestyksessä toisen albumin syyskuun jälkimmäisellä puoliskolla. Uutukaiskiekko on nimeltään “Something’s Dripping”. Sen syömät viisut nauhoitettiin Göteborgissa sijaitsevan Musicamatic-studion tiloissa tuottaja Chips Kiesbyen kanssa. Bonafiden tuottajana toiminut mies on aikaisemmin osallistunut ainakin The Hellacoptersin, The Nomadsin ja Millencollinin musiikin muovaamiseen. Bonafiden “Something’s Dripping” on tarkoitus julkaista ensiksi yhtyeen kotimaassa ja sitten muualla Euroopan alueella. Rokkiryhmän uutukaiselta on mahdollista kuulla tarkoin valittuja viisuja jo ennakkoon siirtymällä bändin virallisille MySpace-sivuille.

Bonafide esituotantovaiheessa.

Bonafiden promovalokuvassa neljä mustiin pukeutunutta rokkaria seisoo rivissä. Taustalla näkyy verenpunaiseksi värjätty tiiliseinä. Miehistön jäsenistä kolmella vasemmanpuoleisella on puolipitkä rokkaritukka, mutta oikean laidan jampalla päässään musta pi Kuva: Irina Raducan

Ruotsalainen klassista rock-musiikkia soittava Bonafide (www.bonafiderocks.com) tiedotti eilen maanantaina siirtyneensä pitkästä aikaa työstämään uutta albumia. Tällä hetkellä yhtye on esituotantomoodissa luomassa debyyttialbumille, joka ilmestyi syyskuussa 2007, seuraajaa julkaistavaksi vuoden 2009 puolella. Uuden albumin tuottajana toimii Chips Kiesbye. Hän on Sator-nimisen rytmiryhmittymän kitaristi, mutta on toiminut tuottajan toimessa muissakin yhteyksissä, nimittäin The Hellacoptersin, Millencolinin sekä Sahara Hotnightsin kanssa. Chips Kiesbye myös avustaa Bonafidea sen esituotantovaiheeseen liittyvissä asioissa. Bonafide tulee aloittelemaan uuden pitkäsoiton nauhoitusruljanssin Ruotsin Göteborgissa sijaitsevan Studio Muscamaticin tiloissa 16. helmikuuta 2009.

Bonafide: "Loud Band" -musiikkivideo.

Nelipäisen Bonafide-bändin miehet seisovat vaaleaa taustaa vasten. Etualalla seisoo mustaan nahkatakkiin pukeutunut partasuinen mies, jolla puolipitkät ruskeat hiukset. Hänen takanaan seisoo rivissä kolme muuta miestä, joista jokaisella lyhyt letti. Kuva: Stefan Lindher

Ruotsalainen rock-yhtye Bonafide (www.bonafiderocks.com) julkaisi pari päivää sitten netissäkin musiikkivideon kappaleestaan “Loud Band”, joka kuullaan yhtyeen uudella “Bonafide”-nimisellä albumilla, mikä julkaistiin täällä Skandinaviassa Sweden Rock Recordsin toimesta. Tämä musiikkivideo on samalla yhtyeen uuden singlen nimikkobiisi. Kyseessä on toinen single-lohkaisu yhtyeen uudelta pitkäsoitolta. Videon ensiesiitnyminen televisiossa tapahtui syyskuun lopussa, jolloin biisiä soitettiin ruotsalaisen TV4-kanavan ohjelmassa. Bändi tulee tekemään keikkoja brittirokkariyhtye The Quireboysin kanssa seuraavat päivät:

  • 7. marraskuuta: Sticky Fingers (Göteborg, Ruotsi)
  • 8. marraskuuta: Raw (Eskilstuna, Ruotsi)
  • 9. marraskuuta: Musikcafeen (Kööpenhamina, Tanska)
  • 10. marraskuuta: KB (Malmö, Ruotsi)

Käyttöehdot