Bonafide esituotantovaiheessa.

  • Julkaistu 18.11.2008
  • Tagit:
  • Luettu 1586 kertaa

Bonafiden promovalokuvassa neljä mustiin pukeutunutta rokkaria seisoo rivissä. Taustalla näkyy verenpunaiseksi värjätty tiiliseinä. Miehistön jäsenistä kolmella vasemmanpuoleisella on puolipitkä rokkaritukka, mutta oikean laidan jampalla päässään musta pi Kuva: Irina Raducan

Ruotsalainen klassista rock-musiikkia soittava Bonafide (www.bonafiderocks.com) tiedotti eilen maanantaina siirtyneensä pitkästä aikaa työstämään uutta albumia. Tällä hetkellä yhtye on esituotantomoodissa luomassa debyyttialbumille, joka ilmestyi syyskuussa 2007, seuraajaa julkaistavaksi vuoden 2009 puolella. Uuden albumin tuottajana toimii Chips Kiesbye. Hän on Sator-nimisen rytmiryhmittymän kitaristi, mutta on toiminut tuottajan toimessa muissakin yhteyksissä, nimittäin The Hellacoptersin, Millencolinin sekä Sahara Hotnightsin kanssa. Chips Kiesbye myös avustaa Bonafidea sen esituotantovaiheeseen liittyvissä asioissa. Bonafide tulee aloittelemaan uuden pitkäsoiton nauhoitusruljanssin Ruotsin Göteborgissa sijaitsevan Studio Muscamaticin tiloissa 16. helmikuuta 2009.

Bonafide tulee julkaisemaan uutta albumia ennen keväällä singlen. Albumi aiotaan julkaista singlen jälkeen loppukeväästä.

“Bonafide”-albumin kappaleet:

  1. Down
  2. Loud band
  3. Going in for the kill
  4. Hard case to break
  5. Cent millionaire
  6. Firewall
  7. Can’t get through
  8. Peg legged Pete
  9. Sick
  10. Gambling blues
  11. Nighttime

Bändin vokalistina tunnettu Pontus Snibb julkaisi hiljattain soolouransa järjestyksessä toisen pitkäsoiton, nimeltään “Admiral Street Recordings II”. Mies promotoi luomustaan soittamalla lukuisia sooloesiintymisiä kotimaassaan. Seuraava soolokeikka koetaan keskiviikkona 19. päivä kuluvaa kuukautta malmölaisen Victoriateaternin tiloissa. Pontus Snibb on Malmössä majaileva muusikko, joka aikoo esiintyä sooloalbuminsa ilmestymisen johdosta kotikaupunkinsa lisäksi myös Skånessa, Tukholmassa, Halmstadissa, Helsingborgisssa ja Kopparbergissa lähiviikkojen aikana.

Bonafide esiintyy:

  • 31. tammikuuta 2009: Bångbro Folkan (Kopparberg, Ruotsi))
  • 20. toukokuuta 2009: Siljarock Cruise (Tukholma-Helsinki)

Bonafide on:

  • Pontus Snibb (kitara ja laulu)
  • Mikael Fässberg (kitara)
  • Mikael Nilsson (basso)
  • Sticky Bomb (rummut)

Bonafiden ihailemiksi yhtyeiksi, joilta bändi on ottanut jossain määrin vaikutteitakin, orkesteri omatoimisesti listaa sellaiset bändit kuin AC/DC, Cheap Trick, The Doors, The Cult, The Who, The Kinks ja Aerosmith sekä ZZ Top. Artisteista etenkin Elvis, Eric Clapton, Robert Johnson ja Thin Lizzy on Bonafiden makuun.

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot